Leppä hyvinvoinnin tukena
Kun puhutaan suomalaisista hyvinvointia tukevista puista, mieleen nousevat usein ensimmäisinä koivu, kataja ja kuusi.
Leppä jää helposti niiden varjoon. Silti juuri lepässä on jotain, mikä puhuttelee kasviharrastajaa syvästi: se on maanläheinen ja vanhassa perinteessä yllättävän monikäyttöinen puu.
Leppä kasvaa usein kosteilla rannoilla, purojen varsilla, metsänreunoissa ja paikoissa, joissa maa on yhtä aikaa veden ja metsän puolella. Juuri tällaiset rajapaikat ovat luonnossa aina olleet erityisiä. Ehkä siksi lepässäkin on oma tunnelmansa.
Kasviharrastajalle leppä avautuu vähitellen. Ensin huomio kiinnittyy kasvupaikkaan. Sitten tulevat lehdet, kuori, norkot ja pienet tummat kävyt. Lopulta alkaa hahmottua, miksi leppä on ollut niin pitkään mukana ihmisten arjessa, luonnonlukutaidossa ja vanhassa rohdosperinteessä.
Miten leppä tunnistetaan? Tervaleppä vai harmaaleppä
Suomen luonnossa kasvaa kaksi luonnonvaraista leppälajia: tervaleppä ja harmaaleppä. Niiden eron huomaa hyvin myös kosketuksessa.
Tervalepän lehdet ovat kiiltävät, tummanvihreät ja nuorina usein hieman tahmeat. Juuri tämä tahmeus on niin tunnusomainen piirre, että se näkyy myös lajin nimessä.
Harmaalepän lehdet puolestaan ovat himmeämmät, harmahtavat ja usein pehmeän karvaiset etenkin alapinnalta. Jo lehtien tuntuma kertoo, kumman lepän äärellä seisot.
Tällaiset pienet havainnot ovat usein niitä, joista syvempi kasvisuhde alkaa. Emme vain tunnista puuta, vaan opimme huomaamaan myös sen luonteen.
Miksi leppä on kiinnostava hyvinvoinnin näkökulmasta?
Leppä on hyvinvoinnin näkökulmasta kiinnostava puu, koska se sisältää runsaasti supistavia ja antioksidanttisia yhdisteitä. Lepän kuoressa kuvataan olevan runsaasti parkkiaineita eli tanniineja, lehdissä fenoleita, flavonoideja ja C-vitamiinia sekä kävyissä ellagitanniineja. Nämä selittävät osaltaan sitä, miksi leppää on vanhassa rohdosperinteessä pidetty kokoavana, rauhoittavana ja käytännöllisenä puuna.
Juuri tästä syystä leppää on perinteisesti käytetty silloin, kun on kaivattu tukea esimerkiksi ärtyneille limakalvoille, vatsan hyvinvoinnille, turvotukseen sekä suun, kurkun ja ihon rauhoittamiseen. Vanhan yrttitiedon mukaan leppä on luonteeltaan ennemmin supistava ja kokoava kuin hemmotteleva.
Leppä on kiehtova myös siksi, että se ravitsee ympäristöään. Sen juurissa elää typpeä sitovia bakteereita, ja siksi leppä tunnetaan maanparantajana.
Leppä kansanperinteessä
Vanha kansa huomasi lepässä myös jotain salaperäistä. Kun leppää vahingoittaa, sen puuaines voi punoittaa voimakkaasti. Tätä on kutsuttu lepän vereksi. Punertava sisus teki puusta väkevän ja erityisen, ja siihen liittyi myös vanhoja uskomuksia.
Myös lepän norkot kuuluivat ennen luonnonlukutaitoon. Runsaista urvuista ennustettiin viljasatoa ja tulevaa vuotta. Hedenorkkoja kutsuttiin leipäurvuiksi ja vanhoja tummuneita eminorkkoja nälkäurvuiksi. Tämä kertoo ajasta, jolloin puita ei katsottu vain hyötykasveina tai maiseman osina, vaan myös luonnon viestintuojina.
Leppä ei ole ollut merkityksellinen vain pohjoisessa kansanperinteessä. Myös kelttiläisessä maailmassa sitä pidettiin pyhänä puuna, johon liitettiin parantaminen, uudet alut ja henkinen tasapaino. Druidien perinteessä leppää arvostettiin puuna, jolla nähtiin tasapainottavia ja opastavia ominaisuuksia.
Lepän vihreistä versoista valmistettiin pillejä, huiluja ja putkia, ja niiden musiikin ajateltiin olevan kuin puiden henkien laulua. Näihin soittimiin liittyi ajatus siitä, että niiden avulla voitiin kutsua tuulta ja houkutella ilmaelementteihin liittyviä voimia esiin.
Lepän perinteinen rohdoskäyttö
Vanhan yrttitiedon mukaan leppä ei ole pehmeän hemmotteleva hyvinvointipuu, vaan ennemmin kokoava, supistava ja rauhoittava. Sen luonne on käytännöllinen. Sitä on arvostettu silloin, kun kehossa on koettu olevan liikaa ärtymystä, kosteutta tai levottomuutta.
Perinteisessä käytössä leppä on mainittu muun muassa kuumetta alentavana, hikoiluttavana, puhdistavana, ripulia helpottavana, turvotusta laskevana ja maksaa suojelevana puuna. Tällaiset maininnat kertovat siitä, että leppä on ollut vanhassa kasvitiedossa paljon tärkeämpi kuin nykyään usein muistetaan.
Leppää on hyödynnetty monista eri osista. Lehtiä on käytetty ulkoisesti iholle, kylpyihin ja väsyneiden jalkojen tueksi. Kävyt ovat kuuluneet erityisesti vatsaa tukevien valmistusten joukkoon. Kuorta taas on arvostettu keitteissä, huuhteluissa sekä kurkun ja suun alueen hoidossa.
Milloin lepän osia kerätään?
Lepän kanssa vuodenkierrolla on väliä. Sama puu avautuu eri tavoin eri vuodenaikoina, ja keruuaika vaikuttaa siihen, mitä osaa kasvista käytetään.
Lepän käpyjen keruu
Lepän pienet käpymäiset eminorkot kerätään talvella suoraan puusta, ei maahan pudonneina. Talvella ne löytyvät helposti, ja juuri silloin ne ovat vanhan perinteen mukaan sopivia kerättäviksi.
Lepän kuoren keruu
Kuorta otetaan syksyllä tai talvella nuorista, noin 2–3-vuotiaista oksista. Juuri nuoresta kuoresta on valmistettu keitteitä ja jauhetta perinteiseen käyttöön.
Lepän lehtien ja silmujen keruu
Lehdet ja silmut ovat parhaimmillaan nuorina. Kevään tuoreessa kasvuvaiheessa ne ovat pehmeimmillään ja elinvoimaisimmillaan. Nuoria lehtiä on käytetty sekä ulkoisesti että ravinnoksi, esimerkiksi salaatteihin.
Keruussa kannattaa aina tunnistaa puu varmasti, kerätä vain puhtailta paikoilta ja ottaa kasvista maltillisesti.
Lepän kuorta on arvostettu kansanperinteessä suuresti
Vanhan yrttitiedon mukaan lepänkuoresta on valmistettu keitteitä ja huuhteluja suun, ikenien ja kurkun alueelle. Kuorta on pidetty erityisen hyödyllisenä silloin, kun on kaivattu supistavaa, puhdistavaa ja kokoavaa vaikutusta.
Perinteessä lepänkuoresta on mainittu myös kurlausvesi angiinaan, kurkkukatarriin ja ientulehduksiin.
Lisäksi Ranskassa lepänkaarnaa on arvostettu kuumerohtona niin paljon, että sitä on kutsuttu jopa sikäläiseksi kiniiniksi. Tällä on viitattu siihen, että lepänkaarnaa pidettiin paikallisena vastineena aikansa tunnetuimmalle kuumetta alentavalle rohdokselle.
Vertaus kertoo lepän kuoren vahvasta maineesta kansanlääkinnässä – ei siitä, että se olisi kemiallisesti samaa ainetta, vaan siitä, että sen vaikutusta pidettiin yhtä merkittävänä.
Lepänkävyt vatsan tueksi
Yksi tunnetuimmista lepän perinteisistä käyttötavoista liittyy sen pieniin tummiin käpyihin. Ne eivät ole varsinaisia samoja kuin havupuiden kävyt, mutta juuri sillä nimellä moni ne luonnossa tunnistaa. Vanhassa käytössä niistä on valmistettu teetä erityisesti vatsan tueksi silloin, kun vatsa on ollut ärtynyt tai löysällä.
Vatsaa tukeva lepänkäpytee esimerkiksi ripuliin
15 lepän käpyä
2,5 dl vettä
Laita kävyt kattilaan veden kanssa. Keitä noin 10 minuuttia, anna hautua vielä 10 minuuttia ja siivilöi. Maku on tanniininen ja hieman kuiva, mutta yllättävän helposti juotava.
Yksinkertaisuus on ollut monen perinteisen rohdoksen vahvuus. Juuri helposti valmistettavat keitteet ovat siksi säilyneet osana arkea sukupolvesta toiseen.
Mitä leppä voi opettaa kasviharrastajalle?
Lepän viehätys on siinä, että hyvinvointi ei aina synny näyttävistä raaka-aineista, trendikkäistä kasveista tai eksoottisista yrteistä. Joskus tuki löytyy puusta, joka kasvaa tutun ojan reunalla vuodesta toiseen.
Kaikki kasvit eivät ole näyttäviä tai heti huomioita herättäviä. Leppä kuuluu niihin lajeihin, jotka tulevat esiin vasta ajan ja tarkemman tarkastelun myötä.
Kun leppää oppii tuntemaan vuodenkierron mukana, siitä tulee enemmän kuin puu maisemassa. Siitä tulee kasvi, jonka eri puolet avautuvat vähitellen – silmuista lehtiin, kuoresta talven pieniin käpyihin.
Syvennä kasvitietoasi jäsensivuilla
Tässä tekstissä raapaisimme vasta lepän pintaa. Jos haluat syventyä lepän pidempiin monografioihin, perinteisiin käyttötapoihin, eri kasvinosien ominaisuuksiin ja käytännön ohjeisiin tarkemmin, löydät niitä jäsensivuilta.
Jäsensivuilla kasvien maailma avautuu vielä laajemmin: saat käyttöösi syvempää kasvitietoa, vuodenaikaan sopivia vinkkejä, lisää kasviprofiileja ja inspiraatiota siihen, miten luonnonkasveja voi lähestyä hyvinvoinnin tukena lempeästi ja viisaasti sekä opit tekemään yrttihaudukkeita, teetä , tinktuuroita tukemaan hyvivointia.