Törmäsin lehmukseen kunnolla oikeastaan ensimmäistä kertaa, kun muutimme Sysmään viime syksynä. Meillä kasvaa omalla maalla paljon metsälehmuksia, ja niiden myötä kiinnostuin tästä vanhasta, arvokkaasta puusta aivan uudella tavalla.

Kevään aikana on ollut ilo seurata lehmuksen lehtien kehitystä pienistä silmuista suuriksi, sydämenmuotoisiksi lehdiksi. Samalla olen alkanut odottaa lehmuksen kukintaa: kukkien tuoksua, mehiläisten liikettä puussa ja mahdollisuutta tutustua lehmuksenkukkien käyttöön käytännössä.

Lehmus ei ole Suomessa vain koristeellinen puisto- tai pihapuu. Se on myös vanha rohto-, ravinto- ja hyötykasvi, jonka kukkia, lehtiä, kuorta, niintä on käytetty eri tarkoituksiin. Nykyisessä kotikäytössä tärkein osa on lehmuksen kukinto eli kukka yhdessä vaalean suojuslehden kanssa. Siitä valmistetaan lehmuksenkukkateetä, jota kutsutaan myös nimellä lehmustee.

Metsälehmus Suomessa

Suomen luonnonvarainen lehmus on metsälehmus (Tilia cordata). Se on jalo lehtipuu, jota kasvaa luonnonvaraisena erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa rehevillä kasvupaikoilla. Puistoissa ja istutuksissa tavataan lisäksi erilaisia lehmuslajeja ja -risteymiä, kuten puistolehmusta.

Metsälehmuksen lehdet ovat yleensä sydämenmuotoiset, sahalaitaiset ja kauniin vihreät. Kukat ovat pieniä, vaaleankeltaisia ja voimakkaasti tuoksuvia. Ne riippuvat kukinnoissa yhdessä vaalean, siipimäisen suojuslehden kanssa. Juuri tämä kukka ja suojuslehti muodostavat sen osan, jota käytetään rohtona ja teenä.

Kukkiva lehmus on myös tärkeä mesikasvi. Kukinnan aikaan puu voi houkutella runsaasti mehiläisiä, kimalaisia ja muita pölyttäjiä. Tämä on hyvä huomioida keruussa: lehmus on ravintokasvi myös hyönteisille.

Lehmus rohtokasvina

Lehmuksella on pitkä historia eurooppalaisessa rohtokäytössä. Sitä on käytetty erityisesti rauhoittavana, hikoilua edistävänä, limakalvoja pehmentävänä ja hengitysteitä tukevana kasvina.

Perinteisesti lehmusta on käytetty muun muassa hermostuneisuuteen, jännittyneisyyteen, unettomuuteen, flunssaan, yskään, kurkun ärsytykseen ja kuumeiseen oloon. Lehmusta on hyödynnetty myös ruoansulatuksen tukena sekä ulkoisesti ihon ja ärtyneiden silmien rauhoittamiseen.

Myös Elias Lönnrot mainitsi lehmuksen rohtokäytön. Hänen mukaansa lehmuksen kukista saatiin sisäisesti käytettynä lievittävää nestettä, ja ulkoisesti sitä käytettiin särkyihin ja palohaavoihin. Tämä kertoo siitä, että lehmus on tunnettu Suomessa paitsi hyötypuuna myös kansanomaisena rohtokasvina.

Lehmuksen vaikuttavat aineet

Lehmuksen kukissa on useita kasvikemiallisia yhdisteitä, joiden perusteella sen perinteisiä vaikutuksia voidaan ymmärtää.

Lehmuksen keskeisiä aineryhmiä ovat:

• flavonoidit, kuten kversetiinin, kaempferolin ja rutiinin kaltaiset yhdisteet
• lima-aineet eli polysakkaridit
• haihtuvat aromaattiset yhdisteet eli eteerisen öljyn yhdisteet, kuten farnesoli, geranioli, linaloli ja eugenoli
• fenolihapot, kuten kahvihapon johdannaiset
• tanniinit
• fytosterolit ja muut lipofiiliset yhdisteet

Lima-aineet selittävät osaltaan lehmuksen pehmentävää vaikutusta limakalvoille. Flavonoidit ja aromaattiset yhdisteet liittyvät kasvin perinteiseen käyttöön hermoston, hengitysteiden ja tulehdusreaktioiden tukena. Geraniolia ja farnesolia on pidetty rauhoittavina yhdisteinä, ja eugenoli tunnetaan antiseptisista ominaisuuksistaan.

Lehmus ja hermosto

Lehmusta on käytetty pitkään jännittyneisyyteen, levottomuuteen, hermostuneisuuteen ja unettomuuteen. Sen vaikutusta on perinteisesti kuvattu rauhoittavaksi, mutta ei voimakkaan lamaavaksi.

Tämän vuoksi lehmus sopii erityisesti tilanteisiin, joissa keho ja mieli käyvät ylikierroksilla, mutta tavoitteena ei ole voimakas sedatiivinen vaikutus. Lehmustee onkin perinteisesti tunnettu iltateenä ja rauhoittavana yrttijuomana. 

Lehmusta on käytetty myös sydämen ja verenkierron rauhoittamiseen liittyvässä perinteessä, esimerkiksi hermostollisen jännityksen, sydämentykytyksen ja kohonneen verenpaineen yhteydessä.

Lehmuksenkukkatee flunssakauden tukena

Yksi tunnetuimmista lehmuksen käyttötavoista on kuuma lehmuksenkukkatee flunssakaudella. Lehmusta on käytetty perinteisesti hikoilua edistävänä rohtona silloin, kun olo on viluinen, kuumeinen ja tukkoinen.

Lehmuksen kukista valmistettua hauduketta on käytetty myös yskän, käheyden, kurkun ärsytyksen ja hengitysteiden tukkoisuuden yhteydessä. Sen lima-aineet tekevät haudukkeesta pehmeän, mikä selittää sen perinteistä käyttöä ärtyneille limakalvoille.

Lehmustee on Keski-Euroopassa hyvin tunnettu kotitee. Esimerkiksi Ranskassa se tunnetaan nimellä tilleul, ja sitä juodaan sekä rauhoittavana iltateenä että flunssakauden yrttijuomana. Suomessakin lehmuksenkukkatee sopii hyvin osaksi kotivaran yrttikaappia, etenkin jos pidät lempeistä, kukkaisista ja rauhoittavista teelaaduista.

Lehmus ruoansulatuksen tukena

Lehmusta on käytetty myös ruoansulatuksen tukena. Perinteisesti se on liitetty erityisesti stressiperäisiin vatsavaivoihin, ilmavaivoihin ja ruoansulatuksen rauhoittamiseen.

Tämä käyttötapa liittyy lehmuksen rauhoittavaan ja kouristuksia laukaisevaan perinteeseen. Hermoston ja ruoansulatuksen välinen yhteys on nykyään hyvin tunnettu: stressi, kiire ja jännitys voivat vaikuttaa vatsan toimintaan nopeasti.

Lehmuksen ulkoinen käyttö

Lehmusta on käytetty myös ulkoisesti. Lehmuksen kukka- ja lehtihauduketta on perinteisesti hyödynnetty ihon rauhoittamiseen, särkyihin, palohaavoihin, hyönteisten pistoihin, ärtyneelle iholle ja väsyneille silmille.

Lehmuksen pehmentävä vaikutus liittyy erityisesti sen lima-aineisiin. Ulkoisessa käytössä on kuitenkin huomioitava puhtaus, mahdolliset yliherkkyydet ja se, ettei vakavia iho- tai silmäoireita tule hoitaa pelkästään yrttihaudukkeilla.

Tästä aiheesta voi tehdä oman artikkelin esimerkiksi otsikolla Lehmus ihonhoidossa ja kylvyissä.

Lehmus hyötypuuna ja niinikuituna

Lehmus on ollut tärkeä myös hyötypuuna. Sen sisäkuoresta saadaan niintä, jota on käytetty köysien, narujen, punosten ja erilaisten tarvikkeiden valmistukseen.

Suomalais-ugrilaisessa perinteessä niinikuitujen käyttö on vanhaa. Kuoria kerättiin keväällä ja alkukesällä, liotettiin vedessä ja käsiteltiin, jotta kuitu saatiin erotettua. Niini oli arvokas materiaali aikana, jolloin arjen tarvikkeet valmistettiin pitkälti luonnonmateriaaleista.

Tällä perinteellä on myös varjopuolensa. Niintä kerättiin paikoin liikaa, minkä vuoksi lehmuksia hävisi monilta alueilta. Kuoren irrottaminen voi vahingoittaa puuta vakavasti, erityisesti jos sitä poistetaan rungon ympäri. Nykyisessä kotikäytössä kestävin tapa hyödyntää lehmusta on kukkien maltillinen keruu.

Lehmuksen käyttö ruokakasvina

Lehmusta on käytetty myös ravintona. Kukista on valmistettu teetä, hunajauutteita, siirappeja ja juomia. Nuoria lehmuksenlehtiä on käytetty villivihanneksina. Lehdissä on lima-aineita, joiden vuoksi ne voivat tuoda ruokaan pehmeää rakennetta.

Keski-Euroopassa lehmustee on hyvin tunnettu yrttijuoma. Ranskassa se tunnetaan nimellä tilleul, ja sitä käytetään yleisesti rauhoittavana iltateenä. Suomessa lehmuksen ruokakäyttö on ollut vähäisempää, mutta kiinnostus villiyrtteihin ja kotimaisiin rohtokasveihin on lisännyt myös lehmuksen tunnettuutta.

Lehmuksen keruu ja kuivaus

Lehmuksen kukat kerätään kukinnan alussa tai kukinnan ollessa parhaimmillaan. Paras keruuhetki on kuiva ja lämmin päivä. Kukkien mukana kerätään vaalea suojuslehti, joka kuuluu rohdoksena käytettävään kukintoon.

Kuivaus tehdään ilmavasti, varjossa ja lämpimässä paikassa. Hyvin kuivattu lehmuksenkukka säilyttää vaalean värinsä ja miellyttävän tuoksunsa. Kuivattu kasvi säilytetään tiiviissä astiassa valolta ja kosteudelta suojattuna.

Keruupaikan tulee olla puhdas. Lehmusta ei tule kerätä vilkkaiden teiden varsilta, teollisuusalueilta tai alueilta, joilla on käytetty torjunta-aineita. Keruussa on myös hyvä jättää runsaasti kukkia pölyttäjille.

Lehmus ja mehiläiset

Lehmus on yksi tärkeistä mesikasveista. Kukinnan aikaan se tarjoaa runsaasti mettä mehiläisille, kimalaisille ja muille pölyttäjille. Lehmushunaja on aromaattista ja arvostettua.

Tämä tekee lehmuksesta merkittävän paitsi ihmiselle myös ekosysteemille. Jos lehmuksen kukkia kerätään omaan käyttöön, keruun tulisi olla maltillista. Kaikkia kukkia ei ole tarkoitus kerätä ihmiselle, vaan osa kuuluu pölyttäjille.

Lehmuksen turvallinen käyttö

Lehmusta pidetään yleisesti lempeänä yrttinä, mutta sen käytössä on silti huomioitava kohtuus.

Lehmus voi aiheuttaa joillekin siitepölyallergiaa, pahoinvointia tai muita yliherkkyysoireita. Raskauden ja imetyksen aikana käyttöön kannattaa suhtautua varovaisesti ja kysyä tarvittaessa neuvoa terveydenhuollon ammattilaiselta.

Usein kysyttyä lehmuksesta

Mitä lehmuksen osaa käytetään teenä?

Teen valmistukseen käytetään lehmuksen kukkia ja vaaleita suojuslehtiä. Tästä haudukkeesta käytetään nimiä lehmuksenkukkatee ja lehmustee.

Mihin lehmuksenkukkateetä on käytetty?

Lehmuksenkukkateetä on käytetty perinteisesti rauhoittumiseen, iltateenä, flunssan tukena, yskään, kurkun ärsytykseen, hikoiluttavana juomana ja stressiperäisiin vatsavaivoihin.

Onko lehmustee sama asia kuin lehmuksenkukkatee?

Usein kyllä. Lehmustee tarkoittaa tavallisesti lehmuksen kukista ja suojuslehdistä valmistettua hauduketta.

Milloin lehmuksen kukat kerätään?

Lehmuksen kukat kerätään kukinnan alussa tai kukinnan ollessa parhaimmillaan. Paras keruuaika on kuiva ja lämmin päivä.

Voiko lehmusta käyttää päivittäin?

Lehmusteetä voi käyttää kohtuullisesti myös päivittäin esimerkiksi iltateenä tai lyhyinä kuureina tarpeen mukaan. Euroopan lääkeviraston kasvirohdosmonografiassa aikuisille mainittu annos on 1,5 g lehmuksenkukkaa kupilliseen vettä 2–4 kertaa päivässä, mutta kotikäytössä usein jo yksi kupillinen riittää. Jos käyttö jatkuu pitkään päivittäisenä, on hyvä pitää välillä taukoja ja kuunnella omaa kehoa

Hyvä flunssakauden teesekoitus syntyy esimerkiksi näin:

Hiostava lehmustee flunssakauteen

Ainekset

1 osa lehmuksenkukkaa
1 osa mustaseljan kukkaa
1 osa piparminttua
1 osa mesiangervoa

Valmistus

Käytä noin 1 ruokalusikallinen yrttisekoitusta kupilliseen kuumaa vettä. Hauduta kannen alla 10–15 minuuttia. Juo lämpimänä. Halutessasi voit makeuttaa teen hunajalla.

Tätä teetä voi käyttää silloin, kun olo on viluinen ja keho kaipaa lämpöä. Mesiangervo sisältää salisylaattiyhdisteitä, joten sitä ei tule käyttää, jos olet allerginen aspiriinille tai käytät verenohennuslääkkeitä ilman ammattilaisen ohjausta.

Liity Isoäidin Apteekin jäseneksi saat arvokasta tietoa sekä lisää vinkkejä kasveista ja niiden käyttötarkoituksista sekä ohjeita, miten kasveja hyödyntää arjessasi. Katso jäseninfosivu