Ruusu rohdoksena – sydämen kukka ja monipuolinen hyötykasvi

Ruusu tunnetaan rakkauden, kauneuden ja sydämen symbolina. Se on kuitenkin paljon paljon enemmän kuin koristeellinen kukka.

Tuoksuvia ruusun terälehtiä on käytetty vuosituhansien ajan teenä, ruusuvetenä, hunajassa, ihonhoidossa ja perinteisessä kasvilääkinnässä. Kun kukinta päättyy, sama pensas kasvattaa vielä toisenlaisen lahjan: ravitsevat kiulukat eli ruusunmarjat.

Ruusussa kiehtoo erityisesti se, että saman kasvin eri osilla on erilaisia ominaisuuksia. Terälehdet ovat aromaattisia ja lempeästi supistavia, kiulukat happamia ja ravitsevia. Myös lehtiä ja juuria on käytetty vanhassa kasvilääkinnässä, vaikka nykyisin tärkeimpiä ovat kukat ja hedelmät.

Ruusun olemuksessa yhdistyvät pehmeys ja suoja. Silkkisen kukan alla ovat terävät piikit – aivan kuin kasvi muistuttaisi, että sydän voi olla avoin, mutta sen ei tarvitse olla suojaton.

Ruusu lyhyesti

Tieteellinen nimi: Rosa spp.
Kasviheimo: ruusukasvit, Rosaceae
Käytettävät osat: terälehdet ja kiulukat; perinteisesti myös lehdet ja juuret
Terälehtien maku: kukkainen, makeahko ja hieman supistava
Kiulukoiden maku: hapan, hedelmäinen ja lievästi makea
Perinteinen luonne: viilentävä, kudoksia napakoittava ja hermostoa lempeästi rauhoittava
Tavallisimmat valmisteet: tee, ruusuhunaja, ruusuvesi, siirappi, öljyuutos, kylpy ja ruusunmarjavalmisteet

Miten ruusun tunnistaa?

Luonnonruusujen kukissa on tavallisesti viisi terälehteä ja runsaasti keltaisia heteitä. Kukkien väri vaihtelee valkoisesta vaaleanpunaisen eri sävyihin. Puutarharuusujen kukat voivat olla voimakkaasti kerrannaisia ja sisältää kymmeniä terälehtiä.

Lehdet muodostuvat useista sahalaitaisista lehdyköistä. Varsissa on yleensä teräviä ruusun piikkejä.

Pölyttynyt kukka alkaa muodostaa vihreää kiulukkaa, joka kypsyy lajista riippuen oranssiksi, kirkkaanpunaiseksi tai tummanpunaiseksi.

Ruusulajeja ja jalostettuja lajikkeita on valtavasti. Siksi käytettävä ruusu on aina tunnistettava ja sen käsittelyhistoria tunnettava.

Mitkä ruusut sopivat käyttöön?

Ruoka- ja rohdoskäyttöön valitaan ruusu, joka:

• on varmasti tunnistettu
• kasvaa puhtaalla paikalla
• ei ole saanut torjunta-aineita tai muita ruiskutuksia
• on terve ja hyväkuntoinen
• tuoksuu selvästi, jos sitä halutaan käyttää aromaattisena kasvina.

Pitkälle jalostettu ruusu voi näyttää upealta mutta olla lähes täysin tuoksuton. Vanhat perinneruusut, luonnonruusut ja historialliset puutarharuusut ovat usein aromaattisempia.

Tuoksuvista rohtoruusuista tunnetaan esimerkiksi apteekkarinruusu, damaskonruusu ja kartanoruusut. Kiulukoiden keruuseen sopivat parhaiten ruusut, jotka muodostavat riittävän suuria ja meheviä hedelmiä.

Kukkakaupan ruusuja ei käytetä teessä, ruoassa tai kotikosmetiikassa. Ne on kasvatettu koristekäyttöön, ja niitä on voitu käsitellä aineilla, joita ei ole tarkoitettu syötäville kasveille.

Huomio kurtturuususta

Kurtturuusu (Rosa rugosa) ja sen valkokukkainen muoto ovat Suomessa haitallisia vieraslajeja. Niitä ei saa kasvattaa tai levittää ympäristöön.

Kurtturuusua ei siis pidä istuttaa rohto- tai ruokakasviksi. Kasvuston käsittelyssä on huolehdittava, etteivät kiulukat, siemenet tai juurenpalat leviä luontoon.

Ruusun käytettävät osat

Terälehdet

Terälehdissä ovat ruusun tuoksuvat haihtuvat yhdisteet. Niissä on lisäksi flavonoideja, fenoliyhdisteitä, väripigmenttejä ja supistavia tanniineja.

Tuoreet terälehdet ovat meheviä ja aromaattisia. Kuivattuina niiden supistava ja kudoksia napakoittava luonne tulee usein selvemmin esiin.

Aromaattiseen käyttöön kannattaa valita voimakkaasti tuoksuva ruusu. Hyvin tuoksuvasta kukasta riittää teehen tai ruokaan yleensä vain pieni määrä – liian vahva ruusumaku voi tuntua lähes hajuvesimäiseltä.

Kiulukat eli ruusunmarjat

Kiulukka on ruusun kukkapohjuksesta muodostuva valehedelmä. Sen mehevässä ulko-osassa on muun muassa:

• C-vitamiinia
• flavonoideja ja muita polyfenoleja
• karotenoideja
• pektiiniä
• orgaanisia hedelmähappoja.

Kiulukan sisällä ovat kovat pähkylät ja niitä ympäröivät erittäin hienot karvat. Karvat voivat ärsyttää silmiä, ihoa, suuta ja kurkkua, joten ne on poistettava tai valmis juoma suodatettava hyvin huolellisesti.

Ruusunmarjat tunnetaan ennen kaikkea C-vitamiinistaan, mutta niiden arvo ei rajoitu yhteen vitamiiniin. Pektiini antaa ruusunmarjateelle ja -siirapille täyteläistä rakennetta, ja karotenoidit sekä flavonoidit tekevät kiulukoista kiinnostavan kokonaisuuden.

C-vitamiini vähenee kuumennettaessa, mutta keittäminen ei tee ruusunmarjasta arvotonta. Muut kasvin yhdisteet säilyvät eri tavoin.

Ruusun pitkä historia – villikasvista kukkien kuningattareksi

Ruusun historia ulottuu paljon ihmiskuntaa kauemmas. Fossiililöytöjen perusteella villiruusuja kasvoi pohjoisella pallonpuoliskolla jo noin 35–40 miljoonaa vuotta sitten. Ihminen alkoi viljellä ruusuja tavoitteellisesti arviolta 5 000 vuotta sitten, todennäköisesti Kiinassa ja Lähi-idässä.

Muinaisessa Egyptissä ruusuja käytettiin uskonnollisissa menoissa. Kreikassa runoilija Sapfo kutsui ruusua kukkien kuningattareksi, ja Roomassa terälehtiä käytettiin kylvyissä, hajuvesissä ja juhlissa ylellisyyden merkkinä. Ruusulla oli myös salaisuuden symboliikkaa: latinankielinen ilmaus sub rosa, ”ruusun alla”, tarkoitti, että keskustelu oli luottamuksellinen.

Keskiajalla Euroopan luostarit säilyttivät ruusun viljely- ja lääkintäperinnettä. Persialaisessa ja arabialaisessa kulttuurissa ruusuvesi ja damaskonruusu nousivat erityisen arvostetuiksi, ja ruusua käytettiin lääkinnässä, tuoksuissa, kylvyissä ja juomissa.

Myöhemmin ruususta tuli myös poliittinen symboli. Englannin Ruusujen sodassa valkoinen ja punainen ruusu edustivat kilpailevia hallitsijasukuja. 1800-luvun alussa keisarinna Joséphine kokosi Malmaisonin linnaan yhden aikansa kuuluisimmista ruusukokoelmista.

Nykyaikaisten ruusujen jalostus muuttui ratkaisevasti, kun Eurooppaan tuotiin 1700-luvun lopulla kiinalaisia, jatkuvasti kukkivia ruusuja. Niiden risteyttäminen eurooppalaisten ruusujen kanssa johti vuonna 1867 ensimmäiseen teehybridiruusuun ja modernien leikkoruusujen aikakauteen.

Ruusun historia on siis paljon enemmän kuin kauniiden kukkien historiaa. Se on kertomus ravinnosta, rohdoksista, vallasta, rakkaudesta, salaisuuksista ja ihmisen vuosituhantisesta suhteesta yhteen maailman rakastetuimmista kasveista.

Mihin ruusua on perinteisesti käytetty?

Sydämen ja tunne-elämän tukena

Ruusu yhdistetään rakkauteen, mutta myös menetykseen, suruun ja jäähyväisiin. Sitä on käytetty niin häissä kuin hautajaisissakin.

Ruusun tuoksua, teetä, kylpyjä ja ruusuvettä on käytetty silloin, kun ihminen on kaivannut rauhoittumista, lohtua ja sisäisen jännityksen pehmenemistä.

Ruusu ei ole voimakkaasti väsyttävä kasvi. Sen luonnetta kuvataan pikemminkin hellittäväksi, pehmentäväksi ja tunne-elämän sydäntä rauhoittavaksi.

Vanha kehotus ”pysähdy haistelemaan ruusuja” muistuttaa hidastamaan ja palaamaan hetkeksi aistien kautta nykyhetkeen.

Ruusun tuoksu ei korvaa masennuksen, ahdistuneisuushäiriön tai traumaattisen surun hoitoa. Se voi kuitenkin muodostaa täydentävän, turvalliselta tuntuvan rituaalin vaikeassa elämäntilanteessa. Ruusua on perinteisesti pidetty erityisesti herkkien ja syvästi tuntevien ihmisten kasvina.

Lue myös: Ruusun terälehdet – tuoksua särkyneelle sydämelle
Kesäinen kirjoitus ruusun tuoksusta, särkyneen sydämen oireyhtymästä, terälehtien keräämisestä sekä ruusuteestä ja ruusuhunajasta.

Kuukautiskierron yhteydessä

Ruusun terälehtiä on käytetty vanhassa kasvilääkinnässä kohdun ja kuukautiskierron tukena.

Niitä on yhdistetty erityisesti tilanteisiin, joissa kuukautiset ovat olleet:

• runsaat
• kivuliaat
• kuumentavat tai ärtyneet
• tunnekuormitukseen ja levottomuuteen liittyvät.

Ruoansulatuksen tukena

Ruusua on käytetty perinteisesti ärtyneen, kouristelevan tai löysän vatsan yhteydessä.

Terälehtien tanniinit ovat supistavia, minkä vuoksi ruusua on hyödynnetty lievän ripulin ja löysän vatsan yhteydessä. Ruusun kukkainen maku sopii myös pehmentämään voimakkaampien ruoansulatusyrttien makua.

Suun, ikenien ja kurkun hoidossa

Jäähtynyttä ruusuteetä on perinteisesti käytetty suun huuhteluun ja kurlaamiseen.

Supistavat tanniinit napakoittavat limakalvoja, minkä vuoksi ruusua on käytetty:

• ärtyneille ikenille
• suun haavaumiin
• aftoihin
• kurkun karheuteen ja ärsytykseen.

Ihonhoidossa

Ruusulla on pitkä historia luonnollisessa ihonhoidossa.

Ruusuvettä eli ruusuhydrolaattia on käytetty viilentävänä, virkistävänä ja kevyesti supistavana kasvovetenä. Se sopii erityisesti iholle, joka tuntuu:

• herkältä
• kuivalta
• punoittavalta
• kuumottavalta
• turvonneelta.

Terälehdistä voidaan valmistaa myös kylpyjä, teehauteita, kasvohöyryjä ja öljyuutoksia.

Aito ruusuhydrolaatti syntyy höyrytislauksessa. Kaikki ruusuvesi-nimellä myytävät tuotteet eivät kuitenkaan ole tislattua hydrolaattia, vaan osa sisältää vettä, hajustetta ja muita lisäaineita.

Ruusun kerääminen ja säilyttäminen

Terälehtien keruu

Kerää terälehdet kuivalla säällä, kun aamukaste on haihtunut mutta päivän voimakkain kuumuus ei ole vielä alkanut.

Parhaimmillaan kukka on juuri avautumassa tai vasta auennut. Myös täysin avoimia kukkia voi käyttää, kunhan terälehdet ovat raikkaita, terveitä ja hyväntuoksuisia.

Terälehdet voi irrottaa niin, että kukan keskusta jää pensaaseen. Näin pölyttäjät pääsevät edelleen kukalle ja pensaaseen voi muodostua kiulukoita.

Jätä aina myös kokonaisia kukkia pölyttäjille ja myöhemmin ruusunmarjoja syöville eläimille.

Terälehtien kuivaaminen

Levitä terälehdet ilmavasti yhdeksi ohueksi kerrokseksi.

Kuivaa ne:

• varjossa
• kuivassa ja hyvin tuulettuvassa paikassa
• suojassa voimakkailta hajuilta
• mahdollisimman alhaisessa lämpötilassa.

Säilytä täysin kuivat terälehdet mahdollisimman kokonaisina tiiviissä purkissa, viileässä ja valolta suojattuina. Hienonna terälehdet vasta käyttöhetkellä, jotta niiden tuoksu säilyy paremmin.

Kiulukoiden keruu

Kiulukat kerätään loppukesällä tai syksyllä täysin kypsinä mutta vielä napakoina.

Kevyt pakkanen voi makeuttaa niiden makua. Homeisia, mustapilkkuisia tai hyvin pehmeitä kiulukoita ei käytetä.

Helppo tapa tutustua ruusuun

Lempeä ruusu–sitruunamelissatee

Yhteen kupilliseen:

• ½–1 tl kuivattuja ruusun terälehtiä
• 1 tl kuivattua sitruunamelissaa
• 2–2,5 dl kuumaa vettä.

Kaada kuuma vesi yrttien päälle ja peitä kuppi. Anna hautua 5–10 minuuttia ja siivilöi.

Kun nostat kannen, pysähdy hetkeksi hengittämään teen tuoksuvaa höyryä. Kupin peittäminen auttaa säilyttämään haihtuvat aromaattiset yhdisteet juomassa.

Tiesitkö?

Ruusun terälehdistä voidaan valmistaa raikkaan tuoksuista ruusuhilloa. Sitä on perinteisesti käytetty viilentävänä levitteenä tai lisätty lämpimään juomaan tasapainottamaan kuumuuden tunnetta. Ruusuhilloa on pidetty myös lempeästi vatsan toimintaa edistävänä valmisteena.

Ruusu suomalaisessa kasviperinteessä

Elias Lönnrot tunnetaan Kalevalan kokoajana, mutta hän oli myös lääkäri ja kasvitieteilijä. Hänen vuonna 1860 ilmestynyt Flora Fennica – Suomen kasvisto toi kasvien tunnistamista ja hyötykäyttöä koskevaa tietoa suomenkielisten lukijoiden ulottuville.

Suomessa pitkään viljelty apteekkarinruusu, Rosa gallica ’Officinalis’, tunnettiin erityisesti tuoksuvista ja supistavista terälehdistään. Niistä valmistettiin muun muassa keitteitä ja ruusuhyytelöä kurkun ja ruoansulatuksen vaivoihin.

Kiulukoista valmistettua hapanta lientä käytettiin virkistävänä ja janoa sammuttavana juomana.

Lönnrotin ajan kasviperinteessä ruoan ja rohdon välinen raja ei ollut jyrkkä. Sama kasvi saattoi toimia yhtä aikaa mausteena, ravintona ja kotihoidon tukena.

Turvallisuus

Ruusu on ruoka- ja teekäytössä yleensä lempeä kasvi, kun käytetään varmasti tunnistettuja, puhtaita ja käsittelemättömiä terälehtiä tai asianmukaisesti puhdistettuja kiulukoita.

Huomioi seuraavat asiat:

• Älä käytä kukkakaupan ruusuja.
• Älä kerää torjunta-aineilla käsiteltyjä tai vilkkaiden teiden vieressä kasvavia kukkia.
• Kokeile uutta ruusua ensin vain pieni määrä.
• Poista kiulukoiden sisällä olevat karvat huolellisesti.
• Suodata kokonaisista kiulukoista valmistettu tee erittäin hienosti.
• Eteerinen ruusuöljy on väkevää ja sitä käytetään iholla vain laimennettuna.

Ruusun viesti

Riittää, että pysähdyt kukkivan pensaan viereen, katsot terälehtien rakennetta ja hengität tuoksua.

Kesällä ruusu antaa meille kukkansa. Syksyllä se tarjoaa kiulukkansa. Piikit muistuttavat suojasta, mutta kukka uskaltaa silti avautua.

Ruusua on kutsuttu jo antiikin ajoista lähtien kukkien kuningattareksi. Se on saanut kantaa monia merkityksiä: rakkautta ja kauneutta, kaipuuta ja menetystä, salaisuuksia, rohkeutta ja uuden alun toivoa.

Ruusun kukka vetää meitä puoleensa, mutta piikit pyytävät lähestymään kunnioittaen. Ne muistuttavat, ettei herkkyys tarkoita rajattomuutta. Kaikkein pehmeimmälläkin voi olla suoja, eikä suoja tee siitä vähemmän kaunista. Ruusun kukassa ja piikeissä on nähty juuri tämä vastakohta: avoimuuden ja suojautumisen, vetovoiman ja rajojen välinen tasapaino.

Ruusulla on ollut myös hiljaisuuden ja luottamuksellisuuden merkitys. Latinankielinen ilmaus sub rosa, ”ruusun alla”, tarkoitti, että kerrottu asia jäi kuulijoiden väliseksi salaisuudeksi. Ehkä ruusu muistuttaa siksi myös siitä, että kaikkea sydämessä tapahtuvaa ei tarvitse heti selittää tai näyttää muille. Jotkin asiat tarvitsevat ympärilleen hiljaisuutta voidakseen kypsyä.

Kesällä ruusu avaa tuoksuvat terälehtensä hyönteisille, valolle ja maailmalle. Kun kukinta päättyy, kasvi ei kuitenkaan lakkaa antamasta. Syksyllä terälehtien tilalle kypsyvät kiulukat, jotka kantavat ravintoa ja seuraavan kasvun siemeniä. Kukinnan katoaminen ei siis ole loppu, vaan muodonmuutos.

Ruusun äärellä ei aina tarvitse valmistaa teetä, hunajaa tai ruusuvettä. Joskus sen viesti avautuu vasta, kun pysähdymme kiirehtimättä:

Uskalla avautua, mutta vaali rajojasi.
Anna surulle aikaa muuttua.
Kaikki kaunis ei kestä ikuisesti samanlaisena, mutta siitä voi syntyä jotakin uutta.

Anna sydämen olla pehmeä, mutta älä jätä sitä ilman suojaa.

Älä sekoita ruusua ruusunjuureen

Ruusunjuuri (Rhodiola rosea) ei ole ruusu, vaikka sen suomalainen nimi niin vihjaa. Ruusu kuuluu ruusukasvien heimoon, Rosaceae, kun taas ruusunjuuri kuuluu maksaruohokasveihin, Crassulaceae. Se on pohjoisen pallonpuoliskon kylmillä ja vuoristoisilla alueilla kasvava mehikasvi.

Ruusunjuuresta käytetään rohdoksena juurakkoa ja juurta. Sitä kutsutaan usein adaptogeeniksi, ja Euroopan lääkeviraston kasvimonografiassa sen perinteiseksi käyttötarkoitukseksi hyväksytään stressiin liittyvien oireiden, kuten väsymyksen ja voimattomuuden, tilapäinen lievittäminen.

Ruusun terälehtien, ruusunmarjojen ja ruusunjuuren käyttötavat ovat siis aivan erilaisia. Ruusunjuuri ansaitsee myöhemmin oman kasvisivunsa.

Haluatko syventyä ruusuun pintaa syvemmältä?

Tämä yleinen kasvisivu tarjoaa ensikosketuksen ruusun monipuoliseen maailmaan.

Isoäidin Apteekin jäsenyydessä syvennymme ruusun ja muiden kasvien keskeisiin yhdisteisiin, tutkimustietoon, tarkempiin käyttöaiheisiin, valmistusmenetelmiin, annostukseen, kasvien yhdistelyyn ja turvalliseen käyttöön.

Kasveja tarkastellaan sekä nykytieteen valossa että kansanlääkinnän, historian ja vanhan kasvitiedon näkökulmasta.

Tutustu Isoäidin Apteekin jäsenyyteen →