Puna-apila (Trifolium pratense) – niittyjen ravitseva ja viilentävä klassikko

Puna-apila (Trifolium pratense) on suomalaisen kesämaiseman tuttu näky. Sen pyöreät, vaaleanpunaisesta purppuranpunaiseen vaihtelevat kukinnot kohoavat niityillä, pientareilla ja pellonreunoilla ja houkuttelevat runsaasti kimalaisia ja muita pölyttäjiä.

Tavallisen näköisen niittykasvin taakse kätkeytyy pitkä historia. Puna-apilaa on kasvatettu rehuksi ja maanparannukseen, käytetty ravintona sekä arvostettu kansanlääkinnässä. Nykyisin kiinnostusta herättävät erityisesti sen sisältämät isoflavonit ja kasvin asema naisten yrttiperinteessä.

Mitä kaikkea puna-apilasta on hyvä tietää ennen sen keräämistä ja käyttämistä?

Puna-apila pähkinänkuoressa

• Tieteellinen nimi: Trifolium pratense
• Heimo: hernekasvit (Fabaceae)
• Kasvutapa: monivuotinen ruoho
• Korkeus: tavallisesti noin 15–60 cm
• Kukinta: kesä–elokuu
• Käytettävät kasvinosat: nuoret lehdet ja kukinnot
• Kasvupaikat: niityt, kedot, pientareet, pellot, laidunmaat ja metsänreunat
• Käyttö: ravintona sekä perinteisissä yrtti- ja ihonhoitovalmisteissa

Mitä apiloita Suomessa kasvaa?

Suomessa tavataan useita apilalajeja. Tunnetuimpia ovat puna-apila, valkoapila, alsikeapila ja metsäapila.

Puna-apila (Trifolium pratense) on pysty tai koheneva, tavallisesti vaaleanpunaisin tai purppuranpunaisin kukinnoin kukkiva apila.

Valkoapila (Trifolium repens) kasvaa maanmyötäisesti ja juurtuu nivelkohdistaan. Sen kukinnot ovat valkoisia ja muuttuvat kukinnan jälkeen ruskehtaviksi.

Alsikeapila (Trifolium hybridum) on valko- ja puna-apilan näköinen lähilaji. Sen kukat ovat vaaleanpunaisen ja valkoisen kirjavia.

Metsäapila (Trifolium medium) muistuttaa puna-apilaa, mutta sen lehdykät ovat yleensä pidemmät ja kapeammat ja kukinnot tummemmat.

Ravinto- ja rohdoskäytössä puna-apila on ollut näistä tunnetuin. Tässä profiilissa keskitytään erityisesti siihen.

Näin tunnistat puna-apilan

Puna-apila on koheneva tai pysty, tavallisesti monivartinen kasvi. Sen lehti muodostuu kolmesta soikeasta lehdykästä. Lehdyköissä näkyy usein puna-apilalle tyypillinen vaalea, V-kirjainta tai puolikuuta muistuttava kuvio.

Kukinto on tiheä, pallomainen tai hieman soikea. Se muodostuu lukuisista pienistä torvimaisista kukista, joiden väri vaihtelee vaaleanpunaisesta tumman purppuranpunaiseen. Kukat ovat mesipitoisia ja tuoksuvia.

Puna-apilan voi sekoittaa metsäapilaan. Metsäapilan lehdykät ovat tavallisesti pidemmät ja kapeammat, vaalea lehtikuvio puuttuu usein ja tummempi kukinto sijaitsee selvemmin pitkän perän päässä.

Alsikeapilan kukat puolestaan ovat valkoisen ja vaaleanpunaisen kirjavat. Sen lehdistä puuttuu yleensä puna-apilalle tyypillinen vaalea laikku.

Puna-apila on tärkeä myös maaperälle

Puna-apila kuuluu palkokasveihin. Sen juurissa elävät juurinystyräbakteerit sitovat ilmasta typpeä kasvin käyttöön. Samalla kasvi rikastuttaa kasvupaikkansa maaperää.

Tämän vuoksi puna-apilaa on pitkään viljelty rehukasvina, viherlannoituksessa ja osana viljelykiertoa. Se on myös merkittävä hunajakasvi ja tärkeä ravinnonlähde monille pölyttäjille.

Puna-apila muistuttaa hyvin siitä, ettei kasvin merkitys rajoitu vain ihmisen käyttötarkoituksiin. Se hoitaa maata ja ylläpitää niittyjen monimuotoisuutta.

Puna-apilan historia ravinto- ja rohdoskasvina

Apiloita on käytetty pitkään sekä ihmisten että eläinten ravintona. Nuoria lehtiä ja kukintoja on syöty tuoreina, kuivattu talven varalle ja lisätty leipiin, keittoihin sekä erilaisiin yrttijuomiin.

Puna-apilaa on perinteisesti arvostettu muita apiloita enemmän rohdoskasvina. Suomessa kasvi on ollut tuttu niityiltä, pelloilta ja pihapiiristä, mutta sitä on myös viljelty tarkoituksellisesti rehuksi ja maanparannukseen.

Kukintojen makea mesi on ollut lastenkin tuntema pieni kesäherkku. Yksittäinen torvimainen kukka vedettiin irti kukinnosta ja sen tyveltä maistettiin pisara makeaa mettä.

Apilan kukintoja on käytetty myös ruoan ja juomien maustamiseen. Vanhojen käyttötapojen mukaan kukkien mesi toi juomiin makeutta ja hentoa vaaleanpunaista sävyä.

Puna-apila kansanlääkinnässä

Kansanlääkinnässä puna-apilaa on käytetty sekä sisäisesti että ulkoisesti.

Siitä valmistettuja juomia ja muita yrttivalmisteita on käytetty perinteisesti esimerkiksi:

• hengitysteihin ja limaisuuteen liittyvissä vaivoissa
• ihon hyvinvoinnin tukena
• ruoansulatukseen liittyvissä vaivoissa
• reumaattisten ja kihtiin liitettyjen oireiden yhteydessä
• niin sanotuissa puhdistavissa kevätvalmisteissa
• naisten eri elämänvaiheisiin liittyvässä yrttiperinteessä

Ulkoisesti puna-apilaa on käytetty hauteissa, voiteissa, öljyissä sekä ihon- ja hiustenhoitovalmisteissa.

Nämä ovat kasvin historiallisia ja kansanlääkinnällisiä käyttötapoja.

Puna-apila Lönnrotin kasviopissa

Elias Lönnrot käsitteli puna-apilaa nimellä nurmi-apila vuonna 1860 julkaistussa Flora Fennica -teoksessaan. Hän kuvasi kasvia ennen kaikkea arvokkaana rehu- ja hyötykasvina. Kuivatuista ja jauhetuista apilankukista valmistettiin katovuosina leivän jatketta, ja kukkia käytettiin myös villan värjäämiseen vihreäksi. Suomalaisessa kansanlääkinnässä puna-apilalla oli lisäksi omia paikallisia käyttötapojaan: esimerkiksi Mouhijärvellä sen nuppuja kerrotaan syödyn punataudin yhteydessä.

Miksi puna-apila kiinnostaa nykyään?

Puna-apila sisältää isoflavoneiksi kutsuttuja kasviyhdisteitä. Niiden vuoksi kasvi on herättänyt erityistä kiinnostusta naisten hyvinvointiin ja erityisesti vaihdevuosien aikaan liittyvässä tutkimuksessa.

Kaikki puna-apilavalmisteet eivät kuitenkaan ole samanlaisia. Tutkimuksissa käytetty vakioitu isoflavoniuute eroaa itse kerätyistä kukinnoista valmistetusta teestä, jauheesta tai tinktuurasta. Myös käytetty kasviosa, kasvin kehitysvaihe ja valmistustapa vaikuttavat siihen, millainen valmiste lopulta syntyy.

Vaikka tutkimus on keskittynyt erityisesti puna-apilaan, myös valkoapilan kukkia ja lehtiä on tutkittu. Valkoapilasta on tunnistettu muun muassa fenoleja, flavonoideja ja isoflavoneja, mutta sen tutkimus painottuu toistaiseksi lähinnä kasvin koostumukseen ja laboratoriotutkimuksiin. Puna- ja valkoapilan tutkimustuloksia ei siksi voida suoraan rinnastaa toisiinsa.

Puna-apilan tutkimusta ja eri valmistemuotojen merkitystä käsitellään tarkemmin jäsenalueella.

Puna-apila ruokana

Puna-apilan nuoria lehtiä ja kukintoja voidaan käyttää pieninä määrinä ravintona. Nuoria lehtiä on lisätty esimerkiksi keittoihin, leivontaan ja viherjauheisiin, makeita kukkia puolestaan salaatteihin, juomiin ja jälkiruokiin.

Puna-apila uskomuksissa ja kansanperinteessä

Apila on ollut eurooppalaisessa kansanperinteessä onnen, suojan ja elinvoiman vertauskuva.

Kolmen lehdykän on myöhemmin tulkittu edustavan esimerkiksi uskoa, toivoa ja rakkautta. Harvinaisen nelilehtisen apilan löytäjän uskottiin saavan erityistä onnea ja suojaa.

Apilaa on yhdistetty myös rakkauteen ja hedelmällisyyteen. Sen kukkia on kannettu mukana tai lisätty kesäisiin seppeleisiin hyvän onnen ja onnellisen liiton merkiksi.

Joissakin tarinoissa nelilehtisen apilan uskottiin auttavan näkemään keijut ja muut tavalliselta katseelta piilossa olevat olennot.

Nämä uskomukset liittyvät usein apiloihin yleisesti, eikä niitä voida aina yhdistää nimenomaan puna-apilaan. Ne kertovat kuitenkin siitä, kuinka läheinen ja merkityksellinen kasvi apila on ollut ihmisten arjessa.

Puna-apilan turvallisuus lyhyesti

Muutaman lehden tai kukan käyttäminen ruokana on eri asia kuin säännöllinen rohdoskäyttö tai tiivistetyn puna-apilauutteen käyttäminen.

Puna-apila sisältää isoflavoneja ja kumariiniyhdisteitä. Sen rohdoskäyttö vaatii erityistä harkintaa:

• raskauden ja imetyksen aikana
• hormonihoitojen yhteydessä
• hormonisensitiivisissä sairauksissa
• verenohennuslääkityksen yhteydessä
• ennen leikkausta ja sen jälkeen

Suuret määrät voivat aiheuttaa joillekin ruoansulatusoireita tai iho-oireita. Säännöllisen lääkityksen tai pitkäaikaissairauden yhteydessä puna-apilan rohdoskäytön soveltuvuus tulee arvioida yksilöllisesti.

Eri valmistemuotojen tarkemmat vasta-aiheet ja mahdolliset yhteisvaikutukset käsitellään jäsenalueella.

Tuttu kasvi, jonka äärelle kannattaa pysähtyä

Puna-apila on niin tavallinen niittykasvi, että sen ohi kulkee helposti pysähtymättä.

Lähempää katsottuna yksi kukinto muodostuu kymmenistä pienistä kukista, joiden sisälle kätkeytyy makeaa mettä. Juurissa tapahtuu samanaikaisesti näkymätöntä yhteistyötä maaperän bakteerien kanssa.

Puna-apila yhdistää niittyjen kauneuden, pölyttäjät, vanhan ruokaperinteen ja kansanlääkinnän. Rohdoskasvina sen käyttö vaatii kuitenkin enemmän tietoa kuin pelkän luettelon siitä, mihin sitä on aikaisemmin käytetty.

Yhtä tärkeää on ymmärtää, mitä kasvinosaa käytetään, miten se valmistetaan ja sopiiko puna-apila juuri omaan tilanteeseen.

Haluatko tietää, miten puna-apilaa käytetään käytännössä?

Isoäidin Apteekin jäsenalueella puna-apilaan perehdytään pintaa syvemmältä.

Jäsenalueella käsitellään muun muassa:

• eri kasvinosien keruu- ja käsittelyohjeet
• puna-apilan turvallisen kuivaamisen
• teen ja muiden valmistusten ohjeet
• eri valmistusmuotojen käyttömäärät
• käytön ajankohdan ja keston
• kasvin yhdistämisen muihin yrtteihin
• tutkimustiedon ymmärrettävästi avattuna
• tutkimuksissa käytetyt valmisteet ja määrät
• tärkeät vasta-aiheet ja mahdolliset yhteisvaikutukset
• eri elämäntilanteissa huomioitavat asiat

Jäsenalueella ei ainoastaan kerrota, mihin kasvia on perinteisesti käytetty. Opit myös arvioimaan, miten sitä käytetään, milloin se on tarkoituksenmukainen valinta ja sopiiko se juuri omaan tilanteeseesi.

Liity Isoäidin Apteekin jäseneksi ja opi käyttämään kasveja turvallisesti, harkiten ja pintaa syvemmältä.