Iisoppi Hyssopus officinalis on vanha mauste-, tuoksu- ja rohdoskasvi, jonka siniset kukat ovat tuttu näky luostari- ja yrttitarhoissa. Voimakkaan aromaattinen kasvi on yhdistetty vuosisatojen ajan puhdistumiseen, suojelemiseen ja hengitysteiden yrttiperinteeseen.

Nykyisin iisoppi on jäänyt monia muita mausteyrttejä tuntemattomammaksi. Sen historia, hieman karvas ja kamferinen maku sekä pölyttäjiä houkutteleva kukinta tekevät siitä kuitenkin kiinnostavan kasvin niin puutarhaan kuin keittiöön.

Iisoppi pähkinänkuoressa

• Tieteellinen nimi: Hyssopus officinalis
• Heimo: huulikukkaiskasvit (Lamiaceae)
• Kasvutapa: monivuotinen puolipensas
• Korkeus: tavallisesti noin 20–60 cm
• Kukinta: loppukesällä
• Kukat: yleensä tummansiniset tai violetit, joskus vaaleanpunaiset tai valkoiset
• Käytettävät osat: lehdet, kukat ja kukkivat versonlatvat
• Maku ja tuoksu: voimakas, mausteinen, hieman karvas ja kamferinen
• Käyttö: mausteena sekä perinteisissä yrtti- ja tuoksuvalmisteissa

Millainen kasvi iisoppi on?

Iisoppi muodostaa tiheän, pystykasvuisen ja tyvestään puutuvan kasvuston. Sen haarovat varret ovat nelikulmaiset, kuten huulikukkaiskasveilla usein. Vastakkaiset lehdet ovat kapeita, lähes ruodittomia ja tumman sinivihreitä.

Pienet kaksihuuliset kukat muodostavat versojen latvoihin tähkämäisiä kukintoja. Kukat ovat erityisesti mehiläisten, perhosten ja muiden pölyttäjien suosiossa.

Iisoppi on luonnonvarainen Etelä- ja Kaakkois-Euroopassa sekä osissa Länsi-Aasiaa ja Pohjois-Afrikkaa. Suomessa sitä kasvatetaan koriste-, mauste- ja yrttikasvina. Vanhojen asumusten läheisyydessä sitä voi joskus tavata myös viljelyjäänteenä.

Iisopin kasvattaminen

Iisoppi viihtyy parhaiten aurinkoisella ja lämpimällä paikalla. Maa saa olla melko kuiva, kalkkipitoinen ja ennen kaikkea hyvin vettä läpäisevä. Talvimärkyys on kasville usein suurempi ongelma kuin kylmyys.

Iisoppia voidaan kasvattaa siemenistä, jakamalla vanhaa kasvustoa tai pistokkaista. Kasvia kannattaa leikata keväällä, jotta se säilyy tuuheana eikä puudu liikaa.

Lehtiä voi kerätä kasvukauden aikana. Kukkivat versonlatvat kerätään yleensä kukinnan alkaessa tai kukinnan ollessa runsaimmillaan. Ne kuivataan ilmavasti ja liian voimakasta kuumuutta välttäen, jotta aromi säilyisi.

Osa kukista kannattaa jättää aina pölyttäjille.

Onko Raamatun iisoppi sama kasvi?

Iisoppi tunnetaan erityisesti Raamatun puhdistautumista käsittelevistä kohdista. Psalmissa 51 pyydetään:

”Puhdista minut iisopilla, niin minä tulen puhtaaksi.”

Alkuperäistekstissä mainitun ezov-kasvin tarkkaa lajia ei kuitenkaan tunneta. On mahdollista, ettei sillä tarkoitettu nykyistä eurooppalaista rohtoiisoppia, vaan jotakin Lähi-idässä kasvanutta aromaattista kasvia, kuten meiramin, ajuruohon tai kyntelin sukulaista.

Raamatun kasvin epävarmasta tunnistuksesta huolimatta iisopin yhteys puhdistumiseen säilyi vahvana eurooppalaisessa kasvisymboliikassa. Sitä on pidetty katumuksen, puhtauden, suojelun ja uuden alun kasvina.

Iisoppi luostareissa ja kansanperinteessä

Iisoppi kuului keskiajalla luostarien yrttitarhojen kasveihin. Sitä kasvatettiin sekä mausteeksi että erilaisten yrttivalmisteiden aineeksi.

Pyhän Hildegardin kerrotaan suositelleen iisoppia muun muassa ruoan mausteeksi. Saksassa tuoksuvia iisoppikimppuja pidettiin kirkoissa raikastamassa ilmaa ja auttamassa kuulijoita pysymään virkeinä pitkien jumalanpalvelusten aikana.

Välimeren alueella iisoppikimppu saatettiin ripustaa oven yläpuolelle suojelemaan kotia onnettomuuksilta. Murskattuja tuoksuvia versoja levitettiin myös lattioille ja sisätiloihin peittämään hajuja aikana, jolloin peseytyminen ja ilmanvaihto olivat nykyistä vähäisempiä.

Iisoppi yrttiperinteessä

Eurooppalaisessa yrttiperinteessä iisoppi tunnetaan erityisesti hengitysteihin liittyvänä kasvina. Sen lehdistä ja kukkivista versoista valmistettuja haudukkeita, siirappeja ja hunajavalmisteita on käytetty flunssakaudella sekä yskän, limaisuuden, kurkun karheuden ja käheyden yhteydessä.

Iisoppia on kuvattu perinteisissä yrttiopeissa lämmittäväksi, kuivattavaksi ja aromaattiseksi kasviksi. Karvaan maun vuoksi se on yhdistetty myös ruokahaluun, ruoansulatukseen ja aterianjälkeiseen oloon. Ulkoisesti sitä on käytetty esimerkiksi kylvyissä, kääreissä ja hierontaan tarkoitetuissa yrttivalmisteissa.

Iisopin tutkimusta ja eri valmistemuotojen merkitystä käsitellään tarkemmin jäsenalueella.

Mistä iisopin voimakas tuoksu syntyy?

Iisopin tuoksu syntyy kasvin haihtuvasta öljystä. Sen koostumus voi vaihdella kasvupaikan, kasvin alkuperän ja kemotyypin mukaan.

Iisopista on tunnistettu esimerkiksi pinokamfonia, isopinokamfonia, pinokarvonia, pineenejä, linaloolia, 1,8-sineolia ja limoneenia. Kasvissa on lisäksi muun muassa flavonoideja, rosmariinihappoa, kahvihappojohdoksia, karvasaineita ja parkkiaineita.

Yksittäisten yhdisteiden luettelo ei kuitenkaan vielä kerro kasvin käytännön vaikutuksista. Myös tuoreen kasvin, kuivatun yrtin, uutteen ja tislatun eteerisen öljyn vahvuudet eroavat toisistaan huomattavasti.

Iisoppi keittiössä

Iisopin maku on voimakas, joten sitä käytetään vain vähän kerrallaan. Nuoret lehdet ovat tavallisesti miedompia kuin kukinnan aikana kerätyt vanhemmat lehdet.

Iisoppi sopii pieninä määrinä esimerkiksi:

• keittoihin ja pataruokiin
• papu- ja linssiruokiin
• peruna- ja kasvisruokiin
• rasvaisen kalan mausteeksi
• tomaattipohjaisiin ruokiin
• yrttivoihin, kastikkeisiin ja marinadeihin
• mauste-etikoihin
• salaatteihin ja täytteisiin

Kukat ovat syötäviä, ja niitä voi käyttää ruoan koristeena. Iisoppi sopii hyvin yhteen esimerkiksi valkosipulin, sipulin, persiljan, kirvelin ja pippurin kanssa.

Kasvi lisätään usein ruokaan vasta valmistuksen loppuvaiheessa, jotta sen aromi säilyy eikä maku muutu liian hallitsevaksi.

Iisoppia on käytetty myös bittereissä, yrttilikööreissä ja maustetuissa juomissa. Sen mainitaan usein kuuluvan Chartreuse-liköörin kasveihin, mutta liköörin tarkka resepti on salainen.

Iisopin turvallisuus lyhyesti

Iisopin vähäinen käyttö ruoan mausteena on eri asia kuin säännöllinen rohdoskäyttö tai eteerisen öljyn käyttäminen.

Iisopin haihtuva öljy voi sisältää pinokamfonia ja isopinokamfonia, joihin liittyy suurina määrinä kouristusriski. Siksi iisopin eteeristä öljyä ei tule käyttää omin päin sisäisesti.

Iisopin rohdoskäyttöä on syytä välttää:

• raskauden aikana
• epilepsiaa tai muuta kouristusalttiutta sairastavilla
• pienillä lapsilla
• silloin, kun käytössä on tiivistetty iisoppiöljy ilman asianmukaista asiantuntemusta

Kuivattua yrttiä, uutetta ja eteeristä öljyä ei pidä käsitellä keskenään samanlaisina valmisteina. Myös iholle käytettävä eteerinen öljy täytyy aina laimentaa asianmukaisesti.

Puhdistumisen ja suojelun vanha kasvi

Iisopissa yhdistyvät voimakas aromi, kaunis kukinta ja pitkä eurooppalainen yrttiperinne.

Sitä on kasvatettu luostareissa, ripustettu ovien yläpuolelle suojelemaan kotia, käytetty sisätilojen raikastamiseen ja lisätty pieninä määrinä ruokaan. Samalla se on säilyttänyt paikkansa hengitysteihin ja ruoansulatukseen liittyvässä yrttiperinteessä.

Iisopin tarinassa uskonnollinen symboliikka, kansanperinne, ruoanlaitto ja rohdoskäyttö kietoutuvat poikkeuksellisen kiinnostavalla tavalla yhteen.

Haluatko oppia lisää kasvien käytöstä?

Isoäidin Apteekin jäsenalueella kasveihin perehdytään tavallista kasviartikkelia syvemmin. Jäsenenä saat lisää tietoa kasvien perinteisistä käyttötavoista, valmistusmuodoista, tutkimuksesta ja turvallisuudesta.

Jäsenalueelta löydät myös reseptejä ja käytännöllisiä ohjeita, joiden avulla voit tuoda kasvien monipuolisen käytön osaksi omaa arkeasi.

Tutustu Isoäidin Apteekin jäsenyyteen ja löydä lisää kasvitietoa pintaa syvemmältä.