Kataja on niitä kasveja, joita luulee tuntevansa.

Sitten pysähtyy oksan äärelle ja huomaa, että siinä on yhtä aikaa pieniä vihreitä, suurempia vihreitä ja tummansinisiä ”marjoja”. Kun asiaa alkaa tutkia tarkemmin, käy ilmi, etteivät ne edes ole marjoja.

Ne ovat käpyjä.

Eikä siinä vielä kaikki. Katajanmarjoista on tehty mm. siirappia, juomia, mausteita, öljyjä ja voiteita. Havuilla on savustettu ruokaa, puusta valmistettu käyttöesineitä ja katajansavuun on liitetty puhdistavia ja suojelevia merkityksiä. Katajasta on tullut jopa suomalaisen sitkeyden vertauskuva.

Ei ihme, että puhutaan katajaisesta kansasta.

Katajan kasvupaikka – missä kataja viihtyy?

Kataja (Juniperus communis) kuuluu sypressikasveihin ja sitä tavataan koko Suomessa.

Sen voi löytää kuivista ja tuoreista kangasmetsistä, kallioilta, hakkuuaukeilta, metsänreunoista ja vanhoilta laidunmailta. Kataja pitää valosta, ja juuri valoisilla kasvupaikoilla löytää usein myös parhaiten käpyjä tuottavia yksilöitä.

Kasvutapa vaihtelee paljon. Yksi kataja voi olla matala ja leveä pensas, toinen kapea ja pylväsmäinen ja kolmas jo pienen puun kokoinen.

Katajan tunnistaa terävistä, jäykistä neulasista. Ne kasvavat versossa kolmen ryhmissä, ja neulasessa näkyy selvä vaalea juova.

Emi vai hede – mistä katajanmarjat löytyvät?

Kaikissa katajissa ei ole marjoja, eikä kyse ole huonosta satovuodesta.

Kataja on kaksikotinen.

Se tarkoittaa, että hede- ja emikukat sijaitsevat eri yksilöissä. Hedekataja tuottaa siitepölyä, mutta marjamaiset kävyt kehittyvät vain emikatajaan.

Jos siis löydät katajan, jonka oksilla näkyy vihreitä ja sinisiä ”marjoja”, olet löytänyt emiyksilön.

Keväällä hede- ja emikatajan eron huomaa toisella tavalla. Hedekatajassa näkyvät siitepölyä tuottavat kellertävät kukinnot, kun taas emikukista alkavat pölytyksen jälkeen kehittyä uudet kävyt.

Katajanmarja ei ole marja

Nimi katajanmarja on niin vakiintunut, että sitä käytetään aivan yleisesti, mutta kasvitieteellisesti kyseessä on mehevä, marjamainen käpy.

Ja juuri sen kehitys on yksi katajan kiinnostavimmista asioista.

Ensimmäisenä vuonna käpy on pieni ja vihreä.

Seuraavana vuonna se kasvaa suuremmaksi mutta pysyy edelleen vihreänä.

Vasta kolmantena vuonna käpy kypsyy tummansiniseksi.

Siksi samassa emikatajassa voi näkyä yhtä aikaa useamman vuoden käpyjä. Kun tämän kerran oppii näkemään, katajan oksaa tekee mieli tutkia aina vähän tarkemmin: mitkä ovat tämän vuoden pieniä käpyjä, mitkä ensi vuoden satoa ja mitkä ovat vihdoin valmiita kerättäviksi?

Milloin katajanmarjat kerätään?

Kerättäväksi valitaan täysin kypsät, tummansiniset kävyt. Vihreät jätetään katajaan jatkamaan hidasta kypsymistään.

Kypsiä katajanmarjoja voi olla pensaassa pitkään, mutta paras varsinainen keruuaika on syksyllä, erityisesti syys–lokakuussa.

Pienen määrän saa hyvin poimittua käsin. Katajan terävät neulaset muistuttavat nopeasti siitä, miksi käsineet voivat olla hyvä idea.

Vanha tapa on ollut levittää katajan alle kangas ja ravistaa oksia, jolloin kypsät kävyt putoavat alas. Kotikäyttöön pieni määrä on helppo poimia suoraan käsin – silloin vihreät kävytkin jäävät helpommin paikoilleen.

Katajan kypsiä käpyjä voi poimia käsin jokaisenoikeudella, mutta katajan oksien ja versojen ottaminen on eri asia.

Onko kataja rauhoitettu?

Ei. Kataja ei ole Manner-Suomessa nykyisin lajina yleisesti rauhoitettu.

Moni muistaa kuitenkin ajan, jolloin puumaisia ja pylväsmäisiä katajia koski erityinen rauhoitussääntely. Siksi tieto katajan rauhoituksesta elää edelleen sitkeästi.

Rauhoittamattomuus ei tarkoita sitä, että toisen maalla kasvavasta katajasta saisi katkoa oksia vapaasti.

Hyvä käytännön sääntö on: poimi kävyt – älä katko katajanoksia.

Versojen, havujen, kuoren tai puuaineksen keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa.

Näin kuivaat katajanmarjat

Jos kerään katajanmarjoja talven varalle, kuivaan ne kokonaisina.

Poista ensin joukosta neulaset, oksanpalat, vihreät kävyt ja huonokuntoiset yksilöt.

Levitä kävyt ilmavasti yhteen kerrokseen ja anna niiden kuivua rauhallisesti. Katajan tuoksu ja maku tulevat suurelta osin sen haihtuvista aromaattisista aineista, joten korkeaa lämpöä kannattaa välttää.

Jos käytät kuivuria, pidä lämpötila enintään noin 30 °C:ssa.

Kun kävyt ovat täysin kuivia, säilytä ne kokonaisina kuivassa ja valolta suojattuna.

Katajanmarjoja ei kannata jauhaa valmiiksi. Murskaa ne vasta silloin, kun tarvitset niitä.

Kokeile joskus murskata yksi kuivattu katajanmarja morttelissa ja tuoksuttaa sitä heti. Pihkainen, metsäinen ja hieman sitruksinen tuoksu vapautuu aivan eri tavalla kuin kokonaisesta kävystä.

Katajan käyttö – paljon muutakin kuin gin

Gin on tehnyt katajanmarjan tunnetuksi kaikkialla maailmassa, mutta katajan käyttö on paljon vanhempaa ja monipuolisempaa.

Katajanmarjoja on käytetty erityisesti voimakkaiden ruokien mausteena. Ne sopivat hyvin esimerkiksi:

• riistalle
• kalalle
• marinadeihin
• kastikkeisiin
• kaalin ja hapankaalin kanssa
• sienisäilykkeisiin
• maustevoihin
• ruisleipään ja muuhun leivontaan
• siirappeihin ja etikoihin
• oluisiin ja muihin juomiin, joihin suomalainen sahtikin kuuluu

Saksassa kataja tunnetaan hapankaalin mausteena, Ranskassa sitä on käytetty pataruoissa, ja meillä kataja kuuluu vanhaan kalja- ja sahtiperinteeseen.

Katajanmarjaa kannattaa käyttää maltillisesti. Jo muutama murskattu käpy antaa ruokaan hyvin tunnistettavan maun.

Katajasta on käytetty myös muita osia. Nuorista versoista on valmistettu yrttijuomia, havuja on käytetty savustamiseen ja tuoksuvasta puusta tehty erilaisia käyttöesineitä.

Kalan tai lihan savustuksessa katajan havut antavat aivan oman, voimakkaan arominsa.

Tiesitkö, että katajanmarjoista on tehty kahvinkorviketta?

Katajanmarjojen käyttö ei ole rajoittunut riistaruokiin, giniin ja katajakaljaan. Paahdettuja katajanmarjoja on käytetty myös kahvin korvikkeena.

1700-luvulla kahvi oli kallis tuontituote, ja sen tilalle etsittiin kotimaisia ja pohjoismaisia raaka-aineita. Kahvinkorvikkeeksi kokeiltiin monenlaisia paahdettuja kasviaineksia – myös katajanmarjoja.

Myöhemmin katajanmarjoja käytettiin kahvinkorvikkeena myös pula-aikoina. Paahdettaessa niiden makea, pihkainen ja hieman karvas aromi muuttui aivan omanlaisekseen.

Ajatus on kiehtova: sama sininen käpy, jonka nykyisin tunnemme ennen kaikkea mausteena, on joskus päätynyt myös kahvipannuun.

Katajan historia – paljon enemmän kuin mauste

Katajan historia muuttuu sitä kiinnostavammaksi, mitä syvemmälle sitä kaivaa.

Katajalajeja käytettiin jo muinaisessa Egyptissä rohdosvalmisteissa ja suitsukeseoksissa. Voimakkaasti tuoksuvilla katajilla oli merkitystä myös hautausmenoissa.

Kataja keskiajan rohtoperinteessä

Jo 1100-luvulla elänyt abbedissa ja parantaja Hildegard Bingeniläinen kirjoitti katajan käytöstä. Hänen Physica-teoksessaan katajan hedelmistä valmistettua juomaa kuvataan rinnan ja keuhkojen vaivoihin, ja katajaa käytettiin myös kylpyihin.

Katajalla oli siis paikka eurooppalaisessa rohtoperinteessä jo lähes 900 vuotta sitten.

Katajansavua ruton aikana

Myöhemmin Euroopassa katajaa poltettiin ja sillä savustettiin tiloja kulkutautien aikana.

Katajalle annettiin ruton aikana erikoinenkin tehtävä. Kun rutto levisi Suomeen vuonna 1710, tartunta-alueilta saapunutta postia savustettiin katajan, koiruohon tai rikin savussa ja kastettiin vielä etikkaan. Näin postia yritettiin aikansa käsitysten mukaan puhdistaa tartunnasta.

Katajaa poltettiin huoneissa vielä paljon myöhemminkin.

Tänä päivänä katajansavua ei tietenkään pidä ajatella tartuntatautien hoitona tai varsinaisena desinfiointimenetelmänä, mutta tapa kertoo siitä, kuinka vahvasti kataja, puhdistaminen ja suojaaminen yhdistyivät vanhassa ajattelussa.

Katajasiirappi – entisajan yleisrohto

Katajanmarjoja ei käytetty vanhassa Suomessa vain mausteena.

Niistä valmistettiin esimerkiksi mehua ja siirappia, ja katajasiirappia sekä katajanmarjamehua kutsuttiin aikanaan jopa rahvaan yleisrohdoksi – Panacea rusticorumiksi.

Elias Lönnrot kuvasi katajanmarjoista ja havuista valmistettuja keitteitä sekä katajan käyttöä höyryissä, savustuksessa ja ulkoisesti erilaisiin kolotuksiin.

Yksi helppo esimerkki on katajanmarjaöljy.

Katajanmarjaöljy – näin helppo se on tehdä

Katajanmarjoista on valmistettu öljyjä ja voiteita kolottavien lihasten ja nivelalueiden hierontaan.

Helppo katajanmarjaöljy hierontaan

Tarvitset:

• 1–2 rkl kuivattuja katajanmarjoja
• noin 1 dl kylmäpuristettua kasviöljyä, esimerkiksi auringonkukka- tai oliiviöljyä
• pienen puhtaan ja kuivan lasipurkin

Murskaa katajanmarjat kevyesti morttelissa. Tarkoitus ei ole tehdä jauhetta, vaan rikkoa käpyjen pinta.

Laita murskatut katajanmarjat purkkiin ja kaada öljy päälle niin, että ne peittyvät kokonaan.

Sulje purkki ja anna uuttua huoneenlämmössä valolta suojattuna noin 2–3 viikkoa. Ravistele purkkia välillä.

Siivilöi lopuksi katajanmarjat pois ja kaada valmis öljy puhtaaseen, kuivaan pulloon.

Öljyä voi käyttää pienen määrän hierontaöljynä väsyneille lihaksille ja nivelten ympäristön hierontaan.

Kokeile ensin pienelle ihoalueelle. Älä käytä rikkoutuneelle, ärtyneelle tai tulehtuneelle iholle.

Isoäidin Apteekin jäsenalueella käymme kasveja läpi myös käytännön kautta: mitä niistä voidaan valmistaa ja millä eri menetelmillä. Mukana on esimerkiksi öljyuutoksia, voiteita, tinktuuroita, siirappeja ja muita perinteisiä sekä nykypäivään sovellettavia valmistustapoja.

Katajanmarjoista tehtävä lihas- ja nivelalueille tarkoitettu öljy on tästä hyvä esimerkki – yksinkertainen tapa nähdä, miten vanha kasvien käyttötieto voidaan tuoda käytäntöön.

Miksi suomalaisia kutsutaan katajaiseksi kansaksi?

Katajainen kansa ei ole vain kaunis sanonta.

Sen taustalla on Juhani Aho, joka kirjoitti vuonna 1891 lastun Katajainen kansani. Ilmaus jäi elämään ja vakiintui myöhemmin kuvaamaan suomalaista sitkeyttä.

Aho näki katajassa jotain hyvin suomalaista.

Kataja pystyy kasvamaan karuissa oloissa. Se kestää tuulta, kylmää ja niukkuutta. Se saattaa painua lumen, myrskyn tai muun painon alla lähes maahan – mutta ei helposti katkea.

Kun paino väistyy, kataja ojentautuu uudelleen.

Siinä oli vertauksen ydin: sitkeys – kyky taipua ilman, että murtuu.

Tämän tarinan jälkeen katajaa on vaikea katsoa aivan samalla tavalla kuin ennen. Se ei ole metsän näyttävin kasvi. Se kasvaa hitaasti ja voi näyttää vaatimattomalta.

Mutta se kestää. Se taipuu, mutta ei helposti katkea.

Katajan käytössä huomioitavaa

Katajan voimakas maku ja tuoksu kertovat jo siitä, ettei kyse ole kasvista, jota tarvitsisi käyttää suuria määriä.

Mausteena katajanmarjoja käytetään pieniä määriä.

Varsinainen sisäinen rohdoskäyttö on eri asia kuin muutaman katajanmarjan käyttäminen mausteena. Katajaa ei suositella pitkäaikaiseen tai runsaaseen sisäiseen käyttöön.

Katajanmarjojen rohdoskäyttöä tulee välttää munuaissairauksien yhteydessä sekä raskauden ja imetyksen aikana.

Katajalla on pitkä historia myös rohtokasvina. Siihen liittyy kuitenkin paljon erilaisia valmistustapoja, annostuksia ja käyttörajoituksia, joten tarkemmat rohdoskäytöt käymme läpi erikseen jäsenalueella.

Kataja kansanperinteessä – katajalla on kauneimmat haltijat

Katajan ympärille on vuosisatojen aikana kertynyt myös kokonaan toisenlainen maailma – haltijoita, suojaa ja vanhoja uskomuksia.

Suomalaisessa ja inkeriläisessä kansanperinteessä katajaa pidettiin erityisen hyvänä ja suojelevana kasvina. Vanhassa sanonnassa kerrottiin jopa, että ”katajalla on kauneimmat haltijat”.

Katajan voimakas tuoksu ja pistävät neulaset sopivat hyvin suojelevan kasvin mielikuvaan. Katajaa ja katajansavua liitettiin vanhassa perinteessä tilojen, ihmisten ja karjan suojaamiseen.

Inkeriläisessä perinteessä tunnetaan kertomus suuresta katajasta, jota kunnioitettiin niin paljon, että se aidattiin. Sen haltijalle vietiin vuoden ensimmäisiä viljanjyviä, ruokaa ja juomaa – ja vastasynnyttäneen äidin ensimmäistä maitoa.

Ja löytyypä katajasta myös hieman ilkikurisempi ennustus:

”Kaikki naiset pääsevät naimisiin sinä vuonna, kun katajan marjat ovat samanvärisiä.”

Siinä vain oli pieni ongelma. Koska katajan kävyt kypsyvät usean vuoden aikana, samassa pensaassa on tavallisesti eri-ikäisiä vihreitä ja tummansinisiä käpyjä.

Toisin sanoen ennustus saattoi tarkoittaa, että naimisiinmenoa sai odotella melko pitkään.

Ehkä juuri tällaiset tarinat tekevät katajasta niin kiehtovan. Se ei ollut esi-isillemme vain metsässä kasvava pensas, vaan mauste, rohto, suoja, savun lähde, haltijan koti ja suomalaisen sitkeyden vertauskuva.

Kun seuraavan kerran kuljet katajan ohi, sitä voi katsoa hetken aivan toisin silmin. Ehkä sen piikkisten oksien lomassa viipyy vielä häivähdys vanhaa metsän väkeä.