Piharatamo laastarilehti – tarina vanhan kansan kasvista

Olimme tänä kesänä Kemijärvellä hoitamassa lastenlapsia, vietimme paljon aikaa ulkona. Lasten kanssa oppii katsomaan kasveja aina vähän eri silmin. He pysähtyvät, kysyvät, koskettavat ja muistavat usein juuri sellaisia asioita, joiden ohi aikuinen kulkisi kiireessä.

Yhtenä päivänä pysähdyimme piharatamon äärelle. Se kasvoi tutulla paikallaan pihan ja polun reunassa, matalana ja vaatimattomana. Näytin lapsille, miten piharatamon tunnistaa leveistä lehdistä ja vahvoista lehtisuonista. Kerroin myös, miksi sitä on vanhan kansan suussa kutsuttu laastarilehdeksi.

Piharatamon lehteä on perinteisesti käytetty pieniin arjen haavereihin. Lehti rutistellaan sormien välissä pehmeäksi, niin että kasvineste tulee esiin ja painetaan sitten pienen naarmun, hyönteisen piston tai hiertymän päälle.

Samana iltana lapset lähtivät vanhempiensa kanssa vielä ulkoilemaan. Pienemmälle sattui pipi ja isoveli oli heti muistanut piharatamon. Hän oli tuomassa lehteä avuksi ja kertonut, että mummi oli näyttänyt, miten sitä käytetään.

Lasten äiti suhtautui asiaan ymmärrettävästi varovaisesti, sillä hän on ammatiltaan lääkäri. Lopulta ”pipiin” kuitenkin laitettiin piharatamoa mummin antamilla ohjeilla. Minua lämmitti se, että lapsi oli kuunnellut, muistanut kasvin ja osannut yhdistää sen oikeaan hetkeen, vaikka kertoessani kasvista ei tuntunut siltä että kukaan olisi kuunnellut 🙂

Juuri näin kasvitieto on ennenkin kulkenut sukupolvelta toiselle: polun varressa, pihan reunalla, pienten sattumusten äärellä. Ei aina kirjoista, vaan näyttämällä, koskettamalla ja muistamalla.

Piharatamo kasvaa siellä, missä kuljemme

Piharatamo on yksi niistä kasveista, joita moni tallaa huomaamatta. Se kasvaa pihoilla, poluilla, ajourissa, tienvarsilla ja nurmikon kuluneissa kohdissa. Se viihtyy tiivistyneessä maassa ja kestää tallaamista paremmin kuin moni muu kasvi.

Ehkä juuri siksi se on niin kiinnostava. Se ei hakeudu syrjäisiin metsiin tai vaikeapääsyisiin paikkoihin, vaan kasvaa keskellä arkea. Siellä missä lapset juoksevat, koirat kulkevat, kengät painavat maata ja elämä jättää jälkiä.

Piharatamoa on kutsuttu myös rautalehdeksi. Nimi sopii sille hyvin, sillä kasvi on uskomattoman sitkeä. Sen lehdet asettuvat matalina maan pintaa vasten, ja vahvat lehtisuonet tekevät niistä kestäviä.

Laastarilehti ja jalkojen kasvi

Piharatamon tunnetuin perinnekäyttö liittyy ihoon. Sitä on käytetty pieniin haavoihin, hiertymiin, hyönteisten pistoihin ja rakkoihin. Lehden voi pehmittää käsissä tai murskata kevyesti, jolloin siitä irtoaa kasvinestettä ja sen jälkeen se laitetaan ulkoisesti kipeään kohtaan.

Piharatamo tunnetaan kansanperinteessä myös jalkojen kasvina. Kenkään laitettu lehti on ollut vaeltajan pieni apu väsyneille tai hiertyneille jaloille. Tämä sopii hyvin kasvin luonteeseen: se kasvaa poluilla ja kulkee ihmisen askelten mukana.

Piharatamon latinankielinen nimi Plantago liittyy sanaan planta, joka tarkoittaa jalkapohjaa. Myös tämä tekee kasvista erityisen osuvan juuri polkujen, kulkemisen ja jalkojen yhteyteen.

Piharatamo myös ravintona

Piharatamo ei ole vain laastarilehti, vaan myös syötävä villikasvi. Nuoria lehtiä voi käyttää esimerkiksi teenä, salaateissa, keitoissa, munakkaissa tai pinaatin tapaan kypsennetyissä ruoissa. Lehdet kannattaa leikata poikittain lehtisuonia vastaan, jotta niistä tulee miellyttävämpiä syödä.

Myös piharatamon nuoret kukkavarret ovat kiinnostavia. Niitä voi valmistaa parsan tapaan, ja nuorissa kukkatähkissä voi olla pähkinäinen, jopa hieman herkkusienimäinen aromi.

Loppukesällä kypsyvät piharatamon siemenet. Niitä voi käyttää pieninä määrinä esimerkiksi puurossa, myslissä, leivässä tai salaatin joukossa. Siemenissä on lima-aineita, jotka turpoavat nesteessä, joten niiden kanssa on hyvä nauttia riittävästi vettä.

Tavallinen kasvi, joka jää mieleen

Piharatamo on hyvä esimerkki kasvista, jonka arvo avautuu vasta, kun sen pysähtyy huomaamaan. Se ei ole näyttävä eikä harvinainen. Juuri siksi se onkin niin tärkeä: se on helposti löydettävissä, helposti opeteltavissa ja täynnä vanhaa käyttötietoa.

Minulle Kemijärven pieni hetki muistutti siitä, miksi kasveista kannattaa kertoa lapsille. Kaikkea ei tarvitse opettaa kerralla. Se riittää, että pysähdytään yhdessä yhden lehden äärelle.

Kun lapsi myöhemmin muistaa kasvin oikeassa hetkessä, tieto ei ole jäänyt vain sanoiksi. Se on muuttunut kokemukseksi.

Laajemman piharatamo-oppaan löydät täältä: Piharatamo – vanha rohdoskasvi haavoihin, teenä ja ravintona.