Juhannuksessa on jotakin, mitä ei voi täysin selittää.

Se ei ole vain keskikesän juhla, mökkitie, kokko, sauna ja koivun tuoksu. Se on hetki, jolloin koko luonto tuntuu pidättävän hengitystään. Päivä on pisimmillään, yö on lyhimmillään, ja silti juuri tuossa valoisassa yössä on jotakin salaperäistä.

Vanha kansa tiesi tämän.

Juhannusyö ei ollut tavallinen yö. Se oli rajakohta. Hetki, jolloin näkyvän ja näkymättömän maailman välinen verho oheni. Kasvien uskottiin olevan voimakkaimmillaan, kasteen parantavaa, veden ennustavaa ja tulen puhdistavaa. Juhannusyönä katsottiin tulevaan, nostatettiin lempeä, suojattiin karjaa ja kotia, kerättiin yrttejä ja kuunneltiin luonnon merkkejä.

Ehkä juuri siksi juhannus koskettaa meitä yhä. Vaikka emme enää uskoisi kaikkeen samalla tavalla kuin esiäitimme ja esi-isämme, jokin meissä tunnistaa keskikesän voiman. Sen hetken, jolloin luonto on täynnä kasvua, kukintaa, tuoksuja ja valoa.

Luonto on täynnä valoa

Kesäpäivänseisauksen aikaan aurinko on korkeimmillaan ja valon aika saavuttaa huippunsa. Sen jälkeen päivät alkavat hiljalleen lyhentyä, vaikka kesä tuntuu vasta alkaneen.

Tämä tekee juhannuksesta erityisen. Se on yhtä aikaa täyttymyksen ja käänteen hetki. Luonto on rehevimmillään, mutta vuodenpyörä kääntyy jo kohti toista puoltaan.

Vanhoissa eurooppalaisissa perinteissä uskottiin, että juuri keskikesällä kerätyissä yrteissä oli erityistä voimaa. Kasvit olivat imeneet itseensä auringon valoa, lämpöä ja elinvoimaa. Niitä kerättiin kuivattavaksi, lääkkeeksi, teeksi, suitsukkeeksi, lemmenloitsuihin, suojaksi ja talven varalle.

Sama ajatus elää myös suomalaisessa juhannusperinteessä. Juhannuksena kerättiin kasveja, jotka sekä lääkitsivät että ennustivat. Kukista sidottiin seppeleitä, koivusta tehtiin vihtoja, kasveja vietiin saunaan ja juhannuskukat asetettiin tyynyn alle unia avaamaan.

Tämä ei ollut vain leikkiä. Kasvit olivat yhteys luontoon, kohtaloon, rakkauteen, terveyteen ja näkymättömiin voimiin.

Sen seitsemän kukkaa tyynyn alle

Yksi tunnetuimmista juhannustaioista on seitsemän kukan taika.

Juhannusyönä kerättiin seitsemän erilaista kukkaa, joskus seitsemältä eri niityltä, ja asetettiin ne tyynyn alle. Unessa uskottiin nähtävän tuleva puoliso.

Tätä taikaa on usein kerrottu kepeänä lemmentaikana, mutta sen voi nähdä myös syvemmin. Seitsemän kukkaa eivät ehkä ole vain: “Kuka tulee rakastamaan minua?”

Ne voivat kysyä myös:

Mitä sydämeni kaipaa?
Mitä minussa on avautumassa?
Minkälaista rakkautta olen valmis ottamaan vastaan?
Mitä minun tulisi nähdä itsessäni?

Nykyajan juhannustaika voi olla hiljainen hetki niityllä. Kerää seitsemän kukkaa, mutta älä kiirehdi. Anna kasvien valita sinut. Mikä kukka vetää katsettasi puoleensa? Minkä luokse pysähdyt? Mikä tuntuu tutulta, mikä oudosti kutsuvalta?

Kun asetat kukat illalla tyynyn viereen tai alle, voit sanoa mielessäsi:

“Näytä minulle, mitä sydämeni tarvitsee.”

Ehkä unessa ei ilmesty sulhanen tai morsian. Ehkä ilmestyy tunne, maisema, väri, muisto tai suunta. Sekin on viesti.

Juhannuskaste – kauneuden ja elinvoiman vesi

Juhannusyön kasteella on ollut suomalaisessa kansanperinteessä erityinen asema. Sen uskottiin olevan tavallista väkevämpää, jopa parantavaa. Kasteella pestiin kasvoja, sillä sen ajateltiin tuovan kauneutta, terveyttä ja nuoruutta.

Kaste liittyy vahvasti naiseuteen, hedelmällisyyteen ja maan voimaan. Se ei ole sadetta eikä lähdevettä, vaan jotakin niiden väliltä — kuin luonnon omaa hengitystä, joka laskeutuu lehdille ja kukille.

Voit tehdä tästä oman juhannusaamun rituaalin.

Nouse aikaisin, ennen kuin päivä on kunnolla alkanut. Kävele paljain jaloin nurmella – maadoitu. Kosketa kasteisia kasveja. Pese kasvot viileällä vedellä, johon olet lisännyt juhannusyönä kerättyjä kukkia, tai paina vain kasteinen poimulehden lehti poskea vasten.

Poimulehti on tähän erityisen voimakas kasvi. Sen lehtien keskelle kerääntyvät vesipisarat ovat kuin pieniä hopeisia maljoja. Ei ole ihme, että alkemistitkin kiinnostuivat tästä kasvista. Poimulehden pisaroissa on jotakin salaperäistä — kuin kasvi kantaisi yön kirkasta vettä sylissään.

Koivu – juhannuksen vihreä portinvartija

Suomalainen juhannus tuoksuu koivulle.

Koivut pystytetään ovenpieliin, oksia tuodaan tupaan ja saunassa iho herätellään koivuvihdalla. Koivu ei ole vain koriste. Se on puu, joka tuo sisään metsän, veden ja valon. Se puhdistaa, elvyttää ja yhdistää ihmisen takaisin luontoon.

Vanha kansa koristi juhannuksena pihapiiriä, huoneita, aittoja ja kulkureittejä koivuilla. Oksilla ja vihreydellä uskottiin olevan hedelmällistä ja kukoistavaa voimaa. Ne eivät olleet pelkkää kauneutta, vaan elämän voiman kutsumista lähelle.

Koivu sopii täydellisesti juhannuksen symboliksi. Sen valkea runko kantaa valoa, sen lehdet havisevat kuin hiljainen kutsu ja sen tuoksu saunassa on monelle suomalaiselle lähes pyhä.

Juhannusvihtaan voi halutessaan lisätä myös muita kasveja. Muutama siankärsämö, metsäkurjenpolvi, puna-apila tai mesiangervo voi tehdä vihdasta kukkivan juhannusrituaalin. Vihta ei silloin ole vain vihta, vaan keskikesän kimppu keholle ja mielelle.

Kokko – tuli, joka puhdistaa ja suojaa

Juhannuskokko on ehkä juhannuksen näkyvin ”taika”.

Tuli on aina ollut enemmän kuin lämpöä. Se on suojannut, puhdistanut, yhdistänyt ihmisiä ja kantanut toiveita näkymättömään. Kokon äärellä ollaan yhdessä, mutta samalla jokainen katsoo liekkeihin omalla tavallaan. Tuli saa ajatukset liikkeelle.

Vanhoissa uskomuksissa juhannustuli karkotti pahaa, suojasi karjaa ja peltoja sekä varmisti kasvun voimaa. Kokon savu, suunta ja käyttäytyminen saattoivat kertoa enteitä. Tuli oli kuin keskikesän sydän, jonka ympärille ihmiset kokoontuivat.

Nykyajan juhannuksessa kokon äärellä voi tehdä yksinkertaisen irti päästämisen rituaalin.

Kirjoita pienelle paperille jokin asia, jonka haluat jättää taaksesi. Se voi olla huoli, pelko, tai ajatus, joka ei enää kanna. Katso tulta ja heitä paperi tuleen.

Samalla voit ajatella:

“Tämä saa päättyä. Minä päästän irti.”

Juhannusyrtit – keskikesän kasvikumppanit

Juhannuksen maaginen yrttikimppu voi olla hyvin yksinkertainen. Sen ei tarvitse olla eksoottinen eikä täynnä harvinaisuuksia. Parhaat juhannusyrtit löytyvät usein läheltä: pihasta, niityltä, metsänreunasta, ojanpientareelta tai omasta puutarhasta.

Tässä muutamia keskikesään sopivia kasveja ja niiden symbolista henkeä:

Koivu – puhdistus, uusi alku, elinvoima, sauna ja kesä.
Siankärsämö – suoja, rohkeus, rajat.
Poimulehti – kaste, naiseus, pehmeys, sisäinen viisaus ja alkemia.
Puna-apila – sydämen lempeys, runsaus, niityn makeus ja yhteys pölyttäjiin.
Mesiangervo – veden, tuoksun ja herkkyyden kasvi
Metsäkurjenpolvi – juhannuskukka, ilo, ryhti ja sydämen avautuminen.
Päivänkakkara – viattomuus, ilo, valo ja yksinkertainen onni.
Nokkonen – voima, suoja, elinvoima ja rajojen asettaminen.
Mäkikuisma – aurinko, valo, suoja

Juhannusyrtit voivat olla kimppuja, seppeleitä, jalkakylpyjä, kylpyvesiä, alttarikasveja, kuivattavia muistoja tai vain hetki, jolloin pysähdyt kasvin äärelle ja kuuntelet.

Tee oma juhannuskimppu

Juhannuskimppu voi olla kaunis tapa tuoda vanhaa perinnettä tähän päivään.

Kerää 7 tai 9 kasvia. Luku seitsemän liittyy monissa perinteissä taikaan, uneen ja kohtaloon. Luku yhdeksän taas on vahva vanha maaginen luku, jota on käytetty monissa kansanperinteen rituaaleissa.

Voit valita kasvit esimerkiksi näin:

Yksi kasvi suojaksi.
Yksi kasvi rakkaudelle.
Yksi kasvi kodille.
Yksi kasvi terveydelle.
Yksi kasvi irti päästämiselle.
Yksi kasvi uudelle alulle.
Yksi kasvi sille, mitä et vielä osaa nimetä.

Sido kimppu luonnonnarulla. Ripusta se kuivumaan varjoisaan, ilmavaan paikkaan. Kun talvella kaipaat juhannuksen valoa, voit ottaa kimpun esiin, tuoksuttaa sitä ja muistaa: tämäkin pimeä aika kantaa sisällään keskikesän viestiä.

Jos käytät kimppua suitsukkeena, varmista aina paloturvallisuus ja kasvien sopivuus poltettavaksi. Kaikki kasvit eivät sovi savustamiseen, ja savua kannattaa käyttää vain hyvin tuuletetussa tilassa.

Sauna juhannusyön temppelinä

Juhannussauna on ehkä suomalaisin mahdollinen rituaali.

Saunaan mennään peseytymään, mutta myös puhdistumaan. Löylyssä vanha pehmenee. Keho lämpenee, iho avautuu, mieli hiljenee. Koivun tuoksu, veden ääni ja tulen lämpö tekevät saunasta paikan, jossa arkinen ja pyhä kohtaavat.

Juhannussaunassa voit tehdä yksinkertaisen kasvirituaalin.

Laita pesuveteen muutama turvallinen ja tuttu kasvi: koivunlehtiä, puna-apilaa, poimulehteä tai ruusun terälehtiä. Anna niiden uuttua hetki lämpimässä vedessä. Kaada vettä hitaasti käsille, jaloille ja niskaan.

Ajattele samalla:

“Mikä minussa saa nyt kukoistaa?”

Saunasta tullessa voit heittää vihdan katolle vanhan tavan mukaan ja katsoa, mihin suuntaan sen varsi osoittaa. Ennen siitä ennustettiin sulhasen tai morsiamen saapumissuuntaa. Nykyisin sitä voi lukea lempeämmin: mihin suuntaan elämä kutsuu minua seuraavaksi?

Juhannusyö

Juhannustaikoihin liittyy naurua. Seitsemän kukkaa, kaivoon kurkistaminen, vihdan heittäminen, käen kukunnan laskeminen ja kokon savun tarkkailu voivat tuntua nykyihmisestä leikiltä.

Mutta ehkä juuri siinä on niiden voima.

Taika ei aina tarkoita sitä, että jokin yliluonnollinen tapahtuu ulkopuolellamme. Taika voi olla sitä, että pysähdymme katsomaan maailmaa toisin.  Kuuntelemme luontoa, unia, sattumia ja omaa sisintämme tarkemmin. Annamme kasveille, tulelle, vedelle ja yölle luvan puhua symbolien kieltä.

Juhannusyö kutsuu kulkemaan paljain jaloin, katsomaan kukkia läheltä, pesemään kasvot kasteella, istumaan tulen äärellä, kuuntelemaan käen kukuntaa ja kysymään:

Mitä minussa on täydessä kukassa juuri nyt?
Mitä haluan kantaa mukanani kohti pimeämpää vuodenaikaa?
Mitä saan jättää tuleen?
Mitä sydämeni jo tietää?

Pieni juhannusrituaali

Jos haluat tehdä juhannusyönä oman lempeän rituaalin, voit kokeilla tätä:

Kerää 7 tuttua ja turvallista kasvia.
Sido niistä pieni kimppu.
Sytytä kynttilä tai istu kokon, nuotion tai auringonlaskun äärellä.
Pidä kimppua käsissäsi ja nimeä hiljaa yksi toive tulevalle kasvukaudelle.
Aseta kimppu yöksi ikkunalle, ulos katoksen alle tai tyynyn viereen.
Aamulla kiitä kasveja ja ripusta kimppu kuivumaan.

Kun talvella kaipaat valoa, ota kimppu käsiisi. Siinä on jälki juhannusyöstä, jolloin kaikki oli vielä vihreää, tuoksuvaa ja mahdollista.

Juhannus on enemmän kuin kalenterin juhla. Se on muistutus siitä, että ihminen kuuluu vuodenkiertoon. Meissäkin on kevät, keskikesä, sadonkorjuu ja talvi. Meissäkin on hetkiä, jolloin valo on voimakkaimmillaan — ja hetkiä, jolloin jokin alkaa hiljaa kääntyä sisäänpäin.

Vanha kansa ei ehkä puhunut energiasta samalla tavalla kuin me nyt. Mutta he tiesivät, että juhannusyössä oli voimaa. He tunsivat kasteen, koivun, tulen ja kukkien merkityksen. He lukivat merkkejä luonnosta, koska luonto oli heidän kirjansa ja voimansa.

Ehkä me voimme tehdä samoin.

Ei siksi, että palaisimme menneisyyteen, vaan siksi, että muistaisimme jotakin olennaista: juhannusyön taika ei ole kadonnut mihinkään. Se odottaa yhä niityllä, koivunlehdissä, saunan lämmössä, kokon kipinöissä ja siinä hiljaisessa hetkessä, kun kumarrut poimimaan kukan ja tunnet, että juuri tämä kasvi kutsui sinua.

Hyvää juhannusta!